Roudan jälkeen
Raskaana lapsettomuushoitojen ja keskenmenojen jälkeen.
Avainsanaan kuuluu 375 blogia.
Raskaana lapsettomuushoitojen ja keskenmenojen jälkeen.
Kirjoitan vähän kaikesta. Rakastan kokkailua ja syömistä. Pidän myöskin nukkumisesta. Asun poikaystäväni kanssa söpössä asunnossa Amsterdamissa. Odotan vauvaa. Unelmoin Hong Kongista.
Parikymppinen vuoden ikäisen tytön äite joka odottelee kuopusta syntyväksi marraskuussa kirjoittelee elämästään, lapsestaan, odotuksestaan ja kaikesta muustakin maan ja taivaan väliltä
Nuor tyttönen kirijottellee vauvan odotuksesta ja oikiastaan kaikesta elämään liittyvistä asioista.
Nuoren naisen kokemuksia ja tuntemuksia elämästään ja raskaudestaan, jonka saa tällä kertaa kokea loppuun asti.
Lopettanut savukoinnin 09/2009 toistamiseen. Aikaisempi lopetus kesti 09/2006-07/2008 (eli siis sen aikaa, kun odotti lasta ja oli äitiyslomalla). Odottelee perheen toista lasta ja yrittää kovasti olla myös äitiysloman jälkeen aloittamatta tupakointia uudestaan. Nykyään siis SAVUTON :)
Julkaisukelvottomia ajatuksia vanhemmuudesta, äitiydestä, perheestä ja elämästä.
Kotisynnytys blogista löydät linkkejä ja tietoa kotona synnyttämisestä.
Anu Kuronen on entinen toimittaja ja pr-konsultti. Nyt Anu on mammavapaalla heinäkuussa 2009 syntyneen Oona-vauvan kanssa. Blogissa Anu taivastelee vauva-arjen ihanuutta ja kamaluutta. Välillä myös testaillaan palleroiden kuumimpia uutuuksia.
"Mikä on elämän tarkoitus?" Kolmekymppinen nainen pohdiskelee syntyjä syviä. Kaikki reilassa, kunhan henkinen kriisi helpottaisi!
Pieni blogi haaveilusta, sisustamisesta ja vauva-arjesta
Aina löytyy joku, jonka tarina on pahempi tai parempi, tämä on omani - lapsihaaveita, kipua ja toivoa, arkea, juhlaa, iloa ja onnea, välillä yhtä ja sitten toista. Tervetuloa peremmälle.
Parikymppinen yhden lapsen äiti kirjoittelee, uudesta raskaudesta ja pyrkimyksestä terveelliseen elämään. Blogi jatkaa laihduttamisen ja BMI 22 tavoittelun parissa synnytyksen jälkeen.
Eloa Tanskan-Suomalaisessa uusioperheessä.
Kolmekymmentävuotta elämää takana. Vihdoin olen löytänyt rinnalleni ihmisen, jonka kanssa haluan elämäni jakaa ja jonka kanssa haluan lapsia, tai ainakin lapsen. Oman. Biologisen. Kaikki ei kuitenkaan ole sujunut, niin kuin toivoin, ehkä ennemmin niin kuin pelkäsin. Mitään selvää syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt. Kauanko vielä pitää odottaa? Tuleeko minusta ikinä äitiä?
SyysSydän kertoo 24-vuotiaan esikoistaan odottavan naisen odotuksesta ja elämästä. Laskettu aika syyskuussa 2011.
Häiriöalttius, eli erään naisen elämä ja teot. Satunnaista jahkailua työn ja kahden uuden elämän suhteen. Miten käy, kun esikoisen ja toisen tulokkaan väliin jää vain hiukan yli vuosi?