Nörttimartta säheltää
Nörtähtävän marttaihmisen sekatavarablogi, julkinen muistikirja ja varaventtiili. Pienen mittakaavan vuokrakämppäkotoilua, insinöörien (ison ja pienen) kanssa elämistä ja yleistä nörtteilyä.
Avainsanaan kuuluu 375 blogia.
Nörtähtävän marttaihmisen sekatavarablogi, julkinen muistikirja ja varaventtiili. Pienen mittakaavan vuokrakämppäkotoilua, insinöörien (ison ja pienen) kanssa elämistä ja yleistä nörtteilyä.
Kirjoittelen rennolla, humoristisella otteella esikoiseni odotuksesta. Blogi sisältää paljon mietteitä ensimmäiseen lapseen liittyvistä asioista, millaista raskaana oleminen OIKEASTI on (kaikki tietävät, ettei se tosiaankaan ole aina kivaa), mutta myös asioita raskaanaolemisen ympäriltä, kuten ruoasta, musiikista ja muista mieltymyksen kohteista.
32-vuotias uranainen haluaa äidiksi. Plussa saatu 3.10. Parisuhde päättyi alle kaksi kuukautta myöhemmin ja sen jälkeen elämä on ollut tiukkaa reality checkiä yksinhuoltajuuteen valmistautuessa. Blogissa pohdiskellaan myös äitiyteen liittyviä tabuja, asioita kaunistelematta. Ei herkkänahkaisille.
äiti, avovaimo, isosisko, ystävä. ei osaa olla tyytyväinen. kirjoittaa ihan mitä sattuu.
Madde: 20v, kihloissa Koon kanssa, 07/11 syntynyt Rasmus poika. Ikuinen kuumeilija (vauvakuume, hääkuume, talokuume, sisustuskuume, lemmikkikuume..), täydellisyyden tavoittelija, jonka olis äidin sanoja lainaten pitänyt syntyä prinsessaksi. Kaikki mulle heti, nyt.
Selviämistä, kun maailma jättää arpensa... Ensin kirkuvan punaisina ja kipeinä. Myöhemmin ne jäävät hennoiksi juoviksi, kuin hopeisiksi joiksi iholle. Hopeisia mietteitä ja pilvien hopeareunusten etsintää.
minityyli.fi Lastenhuoneen sisustuksesta vaunuhankintoihin, kenkäpähkäilyistä kesämekon valintaan ja lahjavinkeistä äitiysmuotiin saakka.
Kolmekymppisen amputaation kokeneen naisen elämää kahden kissaan ja miehekkeen kanssa.
Elämällä olikin toisenlainen suunnitelma meidän perheen varalle kuin luulimme. Esikoinen sairastui leukemiaan ja tällä hetkellä ovat hoidot kesken. Arkeamme värittää myös hänen kehitysvamma, joka näkyy eri muodoissa arjessamme. Usein miten emme sitä kuitenkaan edes muista. Tänä vuonna odotamme myös perheenlisäystä. Moninaisia tunteita on tämä raskaus kerennyt jo herättää. Kaiken tämän keskellä äiti yrittää toipua omasta masennuksestaan. Nyt jo onneksi ollen pitkällä tuolla paranemisen tiellä.
Kertoo 19 vuotiaasta äidistä joka rakastaa biletystä sekä tietysti omaa aviomiestään ja lastaan. Rankan elämän kokenut tyttönen.
lifestyle raskaus shoppailu koti sisustus vaatteet vinkkejä tyyli liikunta raskauskilot
Yllätysvauvani ja esikoiseni syntyi kesällä 2011. blogini on sekoitus vauvajuttuja, odotusjuttuja, yrittämistä kasvaa paremmaksi ekoihmiseksi, kirppislöytöjä, kirjoja ja niin lasten- kuin mammojenkin vaatteita. Silloin tällöin. Useimmiten sisältö on jotain aivan muuta, mutta punaisena lankana kulkee kuitenkin äitiys.
Vauvantekohomman pitäisi olla iisi juttu.. ainakin teoriassa.
Nuoren naisen elämää, joka viimeisten vuosien aikana on pyörinyt muutosten keskellä, kiihtyvällä sykkeellä. Ensimmäinen oma omakotitalo ja ensimmäinen oma lapsikin tuloillaan. Kertomuksia arjen keskeltä, kaikesta, mikä mielen päällä milloinkin liikkuu.
23-vuotias valmistuva sosionomi + lastentarhanopettaja ja 6.7.2011 syntyneen pienen tytön äiti. Kirjoittelen vauva-arjestamme, ensi kesän hääsuunnitelmista ja kaikesta muusta elämän varrella.
Kertomus uuden elämän alusta - pääosassa Poks "The Pikkumurmeli"
Päiväkirja uuden kotimme remontoinnista ja sen sisustusprojektista. Valmistautumista tuplavauva-arkeen ja leppoisaan perhe-elämään.
24-vuotias vaatetusalan artesaani, käsitöiden harrastaja, vaimo ja kolmen lapsen kotiäiti.
Maalaismaisemiin muuttanut kotiäiti kirjoittelee arjestaan ja perhe-elämästään. Vuosi 2012 tuo tullessaan myös talonrakennusta ja vauvan odotusta. Vastapainoksi pintaliitoa kaiken kauniin parissa, ja jos aikaa jää, harrastaa mitä inspiraatio mukanaan tuo.