Avainsanaan kuuluu 161 blogia.
Kirjoituksia elämästäni.
18-vuotiaan naisenalun blogi, jonne hän purkaa mietteitään elämästä, maailmasta ja kaikesta muusta ihmeellisestä.
Hmm jeejee lukekaa nii näätte. Sekotus kaikkee, mm. valokuvausta, vaatteita, ja... no kaikkee mitä tulee mielee:D
19-vuotias tyttö ahmii elämääja oksentaa päänsä sisällön näppäimistölle. Kirjoittaa ajatuksista, jotka ovat liian pitkiä yhteen chat-ikkunaan, mutta riittämätöntä materiaalia menestysromaania varten. Ei sisällä Nellyn yhteistyökampanjoita eikä ilmaisia tuotelahjoja.
Juuri aloitettu blogi, jossa kirjoittelen muutaman kerran viikossa. Kyseessä on myös kotisivuni, joten sivuilta löytyy (ja tulevaisuudessa vieläkin enemmän) muutakin taravaa, käy kurkkaamassa!
sekalaista, mitä ikinä tulee kameraan tallennettua sekä netistä löytynyttä kaunista roskaa, taidetta, hetkiä whatever.
18-vuotias tyttö pohdiskelee, turinoi, valokuvaa, matkustelee ja kirjoittelee vähän kaikesta. Monta tärkeää asiaa, joten aihepiiri on laaja~~~
Satunnaisten ajatusteni oksennusämpäri.
Blogissa kerron muun muassa elämästäni ja kaikesta, mitä mieleeni tulee!
20v valokuvaopiskelija kyllästyi itsekritiikkihirviöön sisällään ja päätti perustaa blogin. Sisälmys tavoittelee estetiikkaa ja pieniä oivalluksia.
Nuoren äipän elämää, tyyliä, kummastelua ja urpoilua. Tasapainoilua äitiyden, musiikin & laulamisen, opiskelun, ihanien ihmisten, uuden kodin laittamisen, kokkailukokeiluiden, ilmiöiden, rakkauden ja töiden välimaastossa.
Melkein 16-vuotiaan ihmisen alun elämää.
Kaikenlaista postausta elokuvista, videoista ja musiikista joista pidän + randomilla kaikkea söpöä ja hauskaa. (Also piece of my life) All kind of stuff about music, movies and videos which I like + random cute and funny things. Written in english
17-vuotiaan lukilaistytön ajatuksia vähän omista vaatteista, vähän muiden vaatteista ja sitten kaikesta siitä mitä siihen väliin saa mahtumaan.
En ole muotibloggari.