500mileshigh
Ranskassa asuva esteetikko ja vähitellen addiktoituva bloggari, jonka elämän suurin huoli on liiaksi kihartuva pehko ja kaksi kuorsaavaa pikkukoiraa. Avopuolisokin on ihan komea ja mukava savolainen juntti.
Avainsanaan kuuluu 1068 blogia.
Ranskassa asuva esteetikko ja vähitellen addiktoituva bloggari, jonka elämän suurin huoli on liiaksi kihartuva pehko ja kaksi kuorsaavaa pikkukoiraa. Avopuolisokin on ihan komea ja mukava savolainen juntti.
Tampereen ainoan elävän pojan kirjoituksia musiikista, elämästä ja kaikesta kivasta.
Krissen elämää - bileitä, kavereita, sutinaa, matkustelua, duunia, arkea... Reippaasti yli 20 vuotta kärsimättömänä matkannut kohti sitä hetkeä, jolloin kaikki loksahtaa paikoilleen. Ollaanks jo perillä? Entä nyt?
BLOGI VAIHTAA UUTEEN OSOITTEESEEN! Väliaikainen nimi.. Parisuhteilua ikäerosuhteessa (mies 8 vuotta nuorempi), sydämen asioita, sekoilua ihmissuhteissa, pohdintaa, avautumista, ajatusten pyörimistä, vauvan odotusta, minun elämäni.
Tässä seksiblogissa kirjoitellaan rohkeasti asioista, jotka liittyvät seksiin, seksuaalisuuteen ja parisuhteisiin. Aiheitamme tähän mennessä ovat olleet mm. seksilelut ja itsetyydytysvinkit sekä avoimet suhteet. ~ Kommentit ovat ilomme & otamme mielellään vastaan juttuaiheita! Voit myös itsekin ryhtyä kirjoittajaksi.
Tarinoita ja tilitystä suomi-italia parisuhteesta, arjesta ja Roomassa asumisesta.
Elämää Linnanmäen kupeessa, ison ja pikkumihehen kanssa. Helsinkiläinen, toista lastaan odottava, 24-vuotias kotiäiti kirjoittelee aiheesta kuin aiheesta. Kinnostuksen kohteina koti, sisustus, vaatteet äitiys ja kaikki muu ihana hömppä. Haaveilua, arkea, juhlaa, ilmiöitä ja kaikkea siltä väliltä. Päiväkirjamainen blogi elämästä.
Kevään 2012 morsian riehaantuu häistään. Mukana myös muuta asiaa, mutta myönnettäköön – ne on lähinnä vaan meidän tyttöjen juttuja...
Olen viisikymppinen eronnut nainen, joka on syntynyt synkeimmässä Savossa, mutta näkee silti tässä elämäksi kutsutussa touhussa koomisia piirteitä. Yritän opetella Tampereella asumista.
Rakkaat siskot on ajankohtainen strippisarjakuva nuorten aikuisten työ-, yö- ja arkielämästä.
30v mies käy läpi eroprosessiaan ja yrittää löytää voimia jatkaa elämässä eteenpäin
Mies bloggaa tapahtumia ja juolahduksia. Tämä blogi ei eroa muista blogeista kuin korkeintaan sisältönsä ja sanojensa järjestyksen osalta, elämässä esiin tulevat teemathan ovat universaaleja yhtä kaikki. Tässä blogissa kaikki on uutta, ja samalla siinä ei ole mitään uutta.
Kahden pienen tytön äiti 24v ja onnellisesti hoitovapaalla. Rakastaa aurinkoisia rauhallisia aamuja, Lapin huumaavia maisemia ja aika montaa jäätelöä. Tasaisen tavallista arkea, perhe-elämää ♥ ja kotiutumista pikkuhiljaa valmistuvaan kotiin Etelä-Suomessa. Tervetuloa mukaan!
Rollemaa sisältää parikymppisen perheenisän ajatuksia ja kannanottoja hevimusiikista, elämästä, masennuksesta, tietotekniikasta, kuurosokeudesta, viittomakielestä, kuurojen maailmasta, Internetistä ja ilmiöistä. Blogi toimii Rollen omana verkkopäiväkirjana ja leikkikenttänä.
Parikymppinen opiskelijatyttö kirjoittelee elämästään, tällä hetkellä lähinnä raskauteen painottuen. 3. Clomifen-kierto toden sanoi ja raskaustestiin ilmestyi plussa vihdoin pitkän yrityksen jälkeen. Laskettu aika lokakuussa 2012.
Kaikkea mitä filosofin mielessä liikkuu. Yritystä elää omien ja viisaampiensa oppien mukaisesti ja satunnaisia törmäyksiä reaalimaailman kanssa.
Blogissani kirjoitan suomalaisperheen muuttovalmisteluista, odotuksesta, muutosta ja elämästä Länsi-Siperiassa Tjumenin kaupungissa. Perheemme muuttaa vuoden 2008 aikana (toivottavasti!!) pariksi vuodeksi miehen työn vuoksi Venäjälle.
Kotkasta kajahtaa, kolmas lukija hakusessa :D
Kuuntelee musiikkia aivan liian lujalla. Kirvaa ja kaivaa nokkaa. Hengailee mieluiten munasilteen. On hullunkurisen parisuhteen se pulleampi osapuoli. Omistaa siis vaihtoehtoisen vartalomallin. Kaikesta tästä huolimatta on ihan tavallinen äiskä kahdelle ybersiistille pikkujäbälle. Tiiän kuka olen. Meikästä ainaki makija.