Avainsanaan kuuluu 46 blogia.
30+-vuotias rouvashenkilö pitää kirjoitustaitoa yllä kertaillen arkisia tapahtumia sekä päänsisäisiä ajatuskulkuja. Keväällä 2012 alkaa rakennushommat. Aikuisena saa syödä aamiaiseksi karkkia, mutta syön kuitenkin useimmiten puuroa.
Suunnittelualalla työskentelevän pariskunnan rakennusprojekti. Satunnaista rakennuspäiväkirjan ylläpitoa.
Länsiuusmaalainen kolmikymppinen perheenäiti bloggaa oman kodin rakentamisesta. Paikalla rakentaen syntyvä 200-neliöinen 1,5-kerroksinen puutalo syntyy osittain myös omin ja sukulaisten apuvoimin. Tarinaa syntyy myös rakentamisen jätekysymyksistä.
oman kodin sisustamista ja lapsiperhe arkea, pihan ja puutarhan laittoa, vanhojen tavaroiden haalimista ja kunnostamista, ompeluksia ja tuunailuja. Täällä ompelukone surraa ja maalisudit heiluu.
Rakennusprojektimme on Helmitalon muuttovalmistalo Hyvinkäälle. Pidämme myös itsemme kiireisenä tekemällä muutostöitä sekä yläkerran rakentamisen itse.
Tarina erään perheen talonrakennusprojektista eteläisessä Suomessa. Syntymässä Lammi-kivitalo rinnetontille, päivän paisteeseen. Unelmat ovat suuria ja usko usein koetuksella.
Nuori insinööripariskunta rakentaa kannustalon maalle. Seuraa, miten vasara pysyy kädessä ja kuinka rakennusprojekti etenee. Mitä rakentaminen vaatii ja saadaanko talo koskaan muuttotarkastukseen.
Tavoitteena oma koti KULLAN kallis! Meitä on kolme naista, yksi isompi ja kaksi vähän pienempää, vailla omaa tupaa. Vanhoja hurmaavia puutaloa on jo katsottu sillä silmällä, mutta sitä oikeaa ei ole tullut vastaan. Nyt vaakakuppi on kallistumassa rakennusprojektin suuntaan.
Remontin ja laajennusprojektin kohteena 1984 valmistunut puurakenteinen omakotitalo, joka halutaan päivittää niin sisältä kuin ulkoakin tähän päivään.
Rakennutamme omakotitalon Lahelaan. Blogin ajatuksena on toimia muistiinpanoina, rakennuspäiväkirjana, tiedotuskanavana yhteistyökumppaneille ja muille kiinnostuneille.
Kotilato-blogi kertoo Jiin ja Ärrän kahden kaupunkikodin vaihtamisesta omakotitaloon maalla. Vihtiin nousee keväällä 2013 Kannustalon Lato 189.
Blogissa seurataan passiivikivitalomme valmistumista Kärkölään.
Mrs.Marplen tulevan kodin rakennusprojekti.. Alkaen maalisuusta 2009, päättyy jossain vaiheessa?
Viisihenkinen perhe rakentaa puolitoista kerroksista omakotitaloaan. Pohjalla on talopaketin runko, mutta suurimman osan työstä teemme itse arki-iltaisin ja viikonloppuisin.
Blogia pitää mukavuudenhaluinen +30 v. pariskunta pääkaupunkiseudulta, joka luuli asuvansa ikuisesti kerrostalossa. Mielenhäiriön johdosta vuokra-asunto on vaihtumassa vasaran ja naulojen kautta lumitöihin.
Nelihenkisen perheen rakennusprojekti Tampereella.
Olemme 30 täyttänyt pariskunta jolla on kaksi poikaa. Meidän Design-talo Hailuoto 153 olisi tarkoitus valmistua Lohjalle 08/2011. Saas nähdä miten meidän käy!
Pariskunnan rakennusurakka.