Soupen maailma
Puutarhasta, sisustamisesta, vanhoista tavaroista, käsitöistä ja kaikesta muustakin innostunut äiti kirjoittelee milloin mistäkin.
Avainsanaan kuuluu 658 blogia.
Puutarhasta, sisustamisesta, vanhoista tavaroista, käsitöistä ja kaikesta muustakin innostunut äiti kirjoittelee milloin mistäkin.
Käsitöitä, leipomista, puutarhatöitä, valokuvausta ja maalausta kahden kissan avustuksella.
Puutarha, kirjat, valokuvat, työt. Kaikkea tuota ja enemmänkin. Optimisti, realisti, kevät- ja kesäihminen. Pääosin onnellinen. Joskus kuitenkin ahistaa. Useimmiten ei.
Monenlaisia väriä hehkuvia kädentöitä, joissa on mukana ripaus satua ja taikaa. Käsityöt valmistuvat majakan kupeessa, laineiden liplattaessa ja puutarhan kasvien tuoksuessa. Astu sisään majakan elämään!
Kotipuutarhuri ja itseoppinut puutarhasuunnittelija rakentaa ja hoitaa pientä, kukkivaa puutarhaa. Blogissa kerrotaan ruusuista, perennoista, kukkivista pensaista ja puista... ja talvella myös viherkasveista, leikkokukista ja kausikasveista.
Puutarhan tapahtumia ja käsitöitä laidasta laitaan...
Minun ja lasten käsityöitä ja askartelua. Myös puutarhajuttuja kesäisin.
28-vuotias kahden lapsen äiti leipoo, sisustaa ja touhuaa kaikenlaista lasten kanssa.
Peltovalvatin ja juolavehnän kasvatusta kaupungin vuokrapalstalla
Viisikymppinen nainen vakuuttaa, että muoti ei ole vain nuorelle sukupolvelle. Innostu, ihastu, inspiroidu!
Puutarhan hoidossa aivan alkutaipaleella oleva 50 opettelee puutarhan hoidon kommervenkkejä. Vanhan puutarhan (yli 20 vuotta hoitamatta)kunnostus ja uudistus.
Hortonomi Rauna Sarrivaara työskentelee vastaavana työnjohtajana viherrakennustyömailla. Kotipuutarhoissa toimiessaan hänellä on sormet tukevasti mullassa samalla kun puutarhaunelmat kurottavat kohti taivaita. Blogissa Rauna tuumailee, tutkailee sekä käärii hihat mökkipuutarhansa suunnittelun ja rakentamisen parissa.
Kaikkea luovaa ja vähemmän luovaa toimintaa ompelukoneen ja ruohonleikkurin väliltä.
Hesalainen mummi muutti maalle oman sakemanninsa kanssa. Kotikieli huono englanti ja sekakieli. Saksalaiset ovat sukurakkaita ja vierailevat mielellään Suomessa. Onko Suomella ja Saksalla kulttuurieroja?
Matkapäiväkirjasta yleiseksi Japanin kulttuuria ja yhteiskuntaa käsitteleväksi kuriositeettikokoelmaksi muuttunut blogi.
Muistikirja puutarharetkiltä. Tarhurineito retkeilee pihoilla, puistoissa ja puutarhoissa.
Työkyvyttömyyseläkkeellä olevan yksinhuoltajan elämää
Seljankukka kertoo puutarhaunelmista ja yrityksistä toteuttaa niitä. Puutarha ja kasvimaa aiheiden lisäksi sivutaan muitakin hetkiä A:n ja Seljatyttösen elämästä.
Multaa kynsien alla ... toivottavasti ei kutimissa.