RANTAPUIKKO PUUTARHASSA
maallikko touhuilee omassa mökkipuutarhassaan joka sijaitsee III vyöhykkeellä....
Avainsanaan kuuluu 658 blogia.
maallikko touhuilee omassa mökkipuutarhassaan joka sijaitsee III vyöhykkeellä....
Ranttulassa harrastetaan kotoilua ja ihmetellään uusia asioita. Kädet uppoavat puutarhan multaan ja kaikkea kaunista katsellaan kameran kautta. Pienet hetket, elämykset ja onnistumiset aiheuttavat ilon läikähdyksiä. Käsillä tekeminen kulkee mullasta hopeaan ja villaan.
Omalla tavallani rakastan syksyä, talvea, mutta ennenkaikkea kevättä & sitten kesää. Minä rakastan upottaa sormeni multaan. Minä rakastan koiriani. Olen kotihuovan alle käpertyjä. Minä rakastan takan lämpöä paukkupakkasin, kesäisin olen aina alla auringon. Minä rakastan elämää. Minä haaveilen ja joskus teen ne todeksi, hiljalleen.
Vaatimattomia käsitöitä, muuta höpinää perheestä, kissoista, kirjoista, postcrossingista yms. nelikymppiseltä äiteeltä melkein korvesta.
Hortonomi Rauna Sarrivaara työskentelee vastaavana työnjohtajana viherrakennustyömailla. Kotipuutarhoissa toimiessaan hänellä on sormet tukevasti mullassa samalla kun puutarhaunelmat kurottavat kohti taivaita. Blogissa Rauna tuumailee, tutkailee sekä käärii hihat mökkipuutarhansa suunnittelun ja rakentamisen parissa.
Reunan päiväkirjassa kaksi kaupunkilaista yrittää muuttaa viidakon puutarhaksi.
Aiheita satelee niin ruoasta, luonnonmukaisuudesta, hyvinvoinnista, ravinnosta, seikkailuista, vapaudesta, käsitöistä, taiteesta, kauniista asioista, liikunnan riemusta, psyykeestä, luonnosta, puutarhasta, omavaraisuudesta, suurista ja pienistä unelmista, intohimosta, elämästä.. Tiivistettynä kirjoitan kaikesta, mikä sydäntäni koskettaa.
Olen koulumaailmasta eläköitynyt lastentarhanopettaja, joka vihdoin on toiveammatissaan: MUMMONA! Parikymmentä vuotta sitten pääsimme muuttamaan takaisin juurillemme keskeiseen Suomeen, pikkukaupunkiin mutta maaseudun rauhaan -maailman ihanimpaan paikkaan. Ympärillä on peltoja, järvi ja rakas puutarha – harrastukseni. Lapset ovat lentäneet pesästä, mutta loma-aikoina ja usein viikonloppuisin he onneksi tulevat tahoiltaan porukoineen meitä ilahduttamaan ja auttamaankin. Kesäisin piha ja puutarha vievät paljon aikaa meiltä kahdelta, papalta ja mummulta, mutta upeaa on sitten syksyisin nuortenkin kerätä satoa kasvimaalta, puutarhasta ja kasvihuoneesta. Ja metsistä löytyy lisää syötävää! Tämä blogi on nyt uusi harrastus, johon tyttäreni minut sai innostumaan. Kaipa pikkuhiljaa opin jotakin tälläkin palstalla…joten tapaillaan!
Harrastelijapuutarhurin elämää kissan, käsitöiden ja lukemisen parissa.
Kolkyt plussan elämää kolmen lapsen ja yhden miehen kanssa. Tasapainoilua arjen, työn ja harrastusten välillä. Ompelua, pihahulluutta, sisustamista, koruilua, kokkaamista, urheilua ja shoppailua.
Touhujani pihalla ja kasvihuoneessa ja niiden ympäristössä. Risutöitä sekä muita näperryksiä.
Puuhastelua ja remontointia vanhan maalaistalon pihalla ja sisällä. Haaveilua vaaleasta, maalaisromanttisesta kodista.
Vanhan hirsitalon, Romppalan tarinaa, elämää, sisustusta ja puutarhanhoitoa. Toteutunut lapsuuden unelma muuttui autiotalosta taiteilijakodiksi. Täältä et tule löytämään "valkoista sisustusta" vaan väriä elämään! Sisustusta, remontointia, kokkailua, puutarhanhoitoa ja täyttä elämää nuoren taiteilijan silmin.
Neuleblogista rönsyillyt innokkaan aloittelijan puutarhablogi.
Läsnäolevia hetkiä Runotalon voimauttavassa puutarhassa. Lähes päivittäin uusia valokuvia Runotalon puutarhasta tai lähipiirini luonnosta. Onnellisuus ja tasapaino löytyy läsnäolon ja hiljentymisen kautta. Luonnosta saa itselleen voimaa. Runotalo blogissa syntyy uusia voimakortteja, joita voi ostaa Runotalon voimauttavien tuotteiden nettikaupasta. Runotalon liiketoiminnan kehittymistä voi seurata Ollaan Runotalossa blogissa.
Rusticlife.fi blogi kertoo arkisesta, mutta ah niin ihanasta rustiikkielämästä Etelä-Suomessa. Päättäköön jokainen itse mitä rustiikki tarkoittaa, mutta minulle se on kaikkea mikä liittyy perinteisiin, mummonmökkeilyyn, puutarhanhoitoon, entisöintiin, askarteluun, käsitöihin, sisustukseen, remontointiin, tavaroiden tuunaukseen tai ihan mihin tahansa asiaan josta tulee hyvä mieli.
Olen 26-vuotias naikkonen Kainuusta. Asumme 50-luvulla rakennetussa omakotitalossa mieheni, 2-vuotiaan tyttäremme ja kahden jämtlannin pystykorvan kanssa. Elämme jatkuvan remontin/muutoksen keskellä, jos ei isompia remontteja ole, niin sitten sisustetaan/minä sisustan..jos ei sisusteta, niin aina siivotaan :D
Aikuisen ammattikirjoittajan elämää kaupungissa ja maalla.