Viivin puutarhassa
Juttuja puutarhassa kökkimisestä ja kaikesta mitä siellä tapahtuu. Vähän yli 50.masentunut nainen yrittää saada itseään kuntoon puutarhansa avulla.
Avainsanaan kuuluu 658 blogia.
Juttuja puutarhassa kökkimisestä ja kaikesta mitä siellä tapahtuu. Vähän yli 50.masentunut nainen yrittää saada itseään kuntoon puutarhansa avulla.
Päivitetty 6. tammikuuta 2009 klo 19:39
Ranttulassa harrastetaan kotoilua ja ihmetellään uusia asioita. Kädet uppoavat puutarhan multaan ja kaikkea kaunista katsellaan kameran kautta. Pienet hetket, elämykset ja onnistumiset aiheuttavat ilon läikähdyksiä. Käsillä tekeminen kulkee mullasta hopeaan ja villaan.
Päivitetty 27. toukokuuta 2012 klo 21:45
Olen koulumaailmasta eläköitynyt lastentarhanopettaja, joka vihdoin on toiveammatissaan: MUMMONA! Parikymmentä vuotta sitten pääsimme muuttamaan takaisin juurillemme keskeiseen Suomeen, pikkukaupunkiin mutta maaseudun rauhaan -maailman ihanimpaan paikkaan. Ympärillä on peltoja, järvi ja rakas puutarha – harrastukseni. Lapset ovat lentäneet pesästä, mutta loma-aikoina ja usein viikonloppuisin he onneksi tulevat tahoiltaan porukoineen meitä ilahduttamaan ja auttamaankin. Kesäisin piha ja puutarha vievät paljon aikaa meiltä kahdelta, papalta ja mummulta, mutta upeaa on sitten syksyisin nuortenkin kerätä satoa kasvimaalta, puutarhasta ja kasvihuoneesta. Ja metsistä löytyy lisää syötävää! Tämä blogi on nyt uusi harrastus, johon tyttäreni minut sai innostumaan. Kaipa pikkuhiljaa opin jotakin tälläkin palstalla…joten tapaillaan!
Päivitetty 26. toukokuuta 2012 klo 23:36
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogiaPäivitetty 25. huhtikuuta 2008 klo 15:08
Lisätietoa – Seuraa blogiaPäivitetty 24. huhtikuuta 2011 klo 05:42
Aikuisen naisen mietteitä elämästä, perheestä, kodista, sisustamisesta, harrastuksista ja kaikesta muustakin mieleen tupsahtavasta.
Päivitetty 3. joulukuuta 2009 klo 05:58
Englantilaista puutarhaa perustamassa ja elämänmakuista taivalta matkaamassa vanhan kansakoulun uumenissa
Päivitetty 4. heinäkuuta 2009 klo 12:06
Vaikka kaikki muu kuin puutarhanhoitaminen on turhaa aion silti kertoa teille myös elämästä Helsingissä, matkailusta muualla, keikoista, kirjoista, kulttuurista, kokkauksista ja tuokioista.
Päivitetty 11. maaliskuuta 2012 klo 08:54
Olen 30+ vuotias kahden lapsen kotiäiti. Asun vanhassa rintamamiestalossa mieheni, lasten sekä kissan ja marsun kanssa. Harrastan ompelua ja puutarhan hoitoa sekä pieniä tee-se-itse remontteja.
Päivitetty 9. huhtikuuta 2012 klo 14:19
Lisätietoa – Seuraa blogiaOlen 50-vuotias mummo. Asun Sinetässä Rovaniemen kupeessa vanhassa, huonokuntoisessa rintamamiestalossa. Minulla on kaksi koiraa ja iso piha. Kirjoitan eläimistäni, pihan hoidosta, käsitöistä, remontoinnista, elämästä yleensä.
Päivitetty 15. joulukuuta 2010 klo 03:26
Päivitetty 23. tammikuuta 2011 klo 21:32
kausityöläisen sesongin tuotteet
Päivitetty 15. kesäkuuta 2011 klo 14:48
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogiaLife through my eyes. Elämää,puutarhaa,valokuvausta ja sisustusjuttuja koirankarvojen keskeltä. If you were waiting for a sign, this is it .
Päivitetty 24. huhtikuuta 2012 klo 23:29
kokemuksia, ajatuksia ja tunnelmia elämän varrelta
Päivitetty 11. maaliskuuta 2012 klo 23:29
Elämää ja ajatuksia tavallisesta arjesta, äitiydestä, uusperheestä.
Päivitetty 19. toukokuuta 2012 klo 15:37
Päivitetty 30. toukokuuta 2011 klo 10:11
Lisätietoa – Seuraa blogiaYleistä pulinaa kodista, lapsista, sisustamisesta ym.
Päivitetty 15. toukokuuta 2012 klo 08:55
Tulevan puutarhurin edesottamuksia palstalla ja puutarhassa II- vyöhykkeellä.
Päivitetty 7 tuntia, 47 minuuttia sitten
Blogin tarkoitus on auttaa ihmisiä säästämään rahaa hankinnoissaan.
Päivitetty 14. huhtikuuta 2012 klo 05:23
Mieluummin tanssija kuin tiskaaja on milloin mistäkin innostunut yhden jo aikuisen lapsen ja toisen teini-ikäisen lapsen äiti, joka todella mielummin tanssii, vaikka vähän kehnomminkin, kuin tiskaa.
Päivitetty 24. toukokuuta 2012 klo 22:24
