Pionihulluutta ja puutarhaunelmia
Pihan muuttamista puutarhaksi Suomen viitosvyöhykkeellä,puutarhaunelmia ja niiden toteuttamista pionien keräilyvimman valtaan joutuneen naisen toimesta
Avainsanaan kuuluu 658 blogia.
Pihan muuttamista puutarhaksi Suomen viitosvyöhykkeellä,puutarhaunelmia ja niiden toteuttamista pionien keräilyvimman valtaan joutuneen naisen toimesta
Puuhastelua viljelypalstalla.
Käsillä tekemistä sisällä ja puutarhassa.
Olen reilu nelikymppinen helsinkiläinen ja bloggaan ajankohtaisista asioista, hyvästä ja terveellisestä ruuasta, koirista, käsitöistä ja yrttien kasvatuksesta.
Kirjoitan verkkopäiväkirjaa omien kiinnostuksen kohteideni kautta pohtiessani tämänhetkistä elämääni sekä mennyttä ja tulevaa uuden vaiheen elämässäni alkaessa. Kaikki kuvat, valokuvista maalauksiin, kirjat ja historialliset aiheet normaalin arkipäivän lisäksi inspiroivat kirjoituksiani.
Kirppistelyä,leivontaa,vauva-arkea,terraarioharrastusta ja kaikenlaista pientä näpräämistä.
Poreilua-blogia pitää 46-vuotias helsinkiläisnainen, joka kirjoittaa hiukan työkseen ja vielä enemmän huvikseen, joka rakastaa shampanjaa ja sen poreita ja joka pohtii elämää ja sen reiluutta.
Sieltä ja täältä... Nalleja, tilkkuja, pitsiä, askartelua, kirppiksen kivoja, sisustusta... ja mitä milloinkin
Vanhan pihapiirin ja rakennusten kunnostaminen.
Luomukangas ja -lankakauppa Puhde-puodin takahuone. Täällä värjätään lankoja, neulotaan, ommellaan, virkataan, askarrellaan ja tuunataan luontoa kunnioittaen. Tervetuloa mukaan!
Tämän blogin kautta voit seurata kesän etenemistä Turun Raunistulassa ja tutustua puutarhamme kasveihin. Voit myös laittaa kuulumisia muualta Suomesta tai kertoa omia kokemuksiasi puutarhan hoidosta. Toivottavasti saamme aikaiseksi myös vilkasta keskustelua. Otan mielelläni vastaan uusia vinkkejä puutarhanhoidosta, joten kommentoi rohkeasti vaan!
Kesä. Puutarha. Koko suvun yhteinen kesäpaikka.
Pihan kunnostusta minimibudjetilla ja vähän muutakin elämää.
Puutarhablogi kertoo monipuolisesti puutarhasta. Ja mikä parasta, mahdollisimman usein kuvin.
Helsinkiläinen sosiaalialan vuorotyöläisnainen kuvittelee rauhoittuvansa puuhastelemalla ja ihmettelemällä asioita. Pihapiireissä pientaloalueen Puutarhanurkassa ja eteläpohjanmaalaisella Ryötönperä-mökkitiluksella tulee havaittua ulkona olemisen seesteyttävä vaikutus.