eulaalia
Kuvia, joskus myös satunnaista turinaa.
Avainsanaan kuuluu 658 blogia.
Kuvia, joskus myös satunnaista turinaa.
Noin tuhat neliötä möyrittävää maata. Mikä taidossa puuttuu, se innostuksella korvataan. Ja ainahan niitä juuria voi ilmata.
Arkisten asioiden pohdiskelua laidasta laitaan: itämainen tanssi, melko aloittelevana yrittäjänä räpiköinti, käsityöt, lemmikkikissat ja koira, yksinäisyys, koulukiusattuna olemisen traumat, kuvia pienistä arkisista kohteista...
Ruoanlaittoa ja muuta sälää.
Puuhastelua pihalla. Kukkasien ja kasvimaan parissa.
Blogi yrteistä ja etnobotaniikasta, sekä puutarhanhoidosta noin yleensä.
Taimitarhurin blogi viherpeukaloille. Ajatuksia puutarhasta, maaseudulla elämisestä, kotieläimistä ja maailman menosta! Puutarha Auringontähti sijaitsee Pohjois-Karjalassa, Liperin kunnassa, Ylämyllyllä. Taimien suoramyyntiä Taimipihalta ja Nettikaupasta.
Timo tropiikista lähti oppimaan uusia asioita Australian subtropiikissa sijaitsevaan asuinyhteisöön (tai kommuuniin). Siellä tapahtuu kaikenlaista ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän asumisen ja elämänmuodon kehittelyn puitteissa. Blogissa on runsaasti kuvia ja videoita.
Tässä blogissa opiskellaan pihanrakentamista kantapään kautta. Blogin tarkoituksena on toimia päiväkirjana itselle, vinkkipankkina muille ja ehkä joku ystävällinen henkilökin jakaa joskus kommenttilaatikon kautta tietotaitoaan meille, joilla viherpeukalo sijaitsee enemmän tai vähemmän keskellä kämmentä.
Vieraskirjassa kerrotaan tarinoita elämästä ja ihmisistä keskellä vanhan kartanon kunnostusprojektia. Kirjoittajina talon vakiokalustoa sekä vierailevia tähtiä.
Kerron oman kotini sisustamisesta. Väreinä valkoinen, musta, harmaa, beige. Kirpputoreilla kiertelyä, tyyli on oma, romanttinen enemänkin kuin moderni. Kurkkaa blogiini!!!
Aikuisen ammattikirjoittajan elämää kaupungissa ja maalla.
Käsityönopettaja pitää pientä ryytimaata puutarhan perällä ja ruukuissa parvekkeella puutalossa Helsingissä. Silloin tällöin opettaja kertoo myös käsitöistään.
Välillä tuskastuttavankin yksityiskohtaisia matkakertomuksia ja tasoltaan varsin kirjavia matkakuvia vuosien varrella tehdyiltä matkoilta. Kesäisin myös tarinaa oman pikku puutarhan vaihtelevasti menestyvistä perennoista ja muista kukista, postimerkin kokoisesta kasvimaasta ja muista luonnon ihmeistä mukaanlukien oma puutarhan tarzanini Papa ja talvisin kyllästymiseen asti kuvia peukalo keskellä kämmentä kyhätyista sukan- ja lapasentekeleistä.
Kolmen lapsen äiti puuhastaa arkiaskareiden lomassa.
Tässä blogissa nautitaan kesästä, hoidetaan puutarhaa, tehdään herkullisia kasvisruokia, tavataan ystäviä. Talvella harrastetaan kulttuuria ja nojatuolimatkailua. Opetellaan slow life elämää.