Vihreä tupa
Rintamamiestalon remontointia ja sisustamista omaksi kodiksi, talossa ja pihalla.
Avainsanaan kuuluu 593 blogia.
Rintamamiestalon remontointia ja sisustamista omaksi kodiksi, talossa ja pihalla.
Innokkaan käsityöharrastajan blogi, jossa esillä monenlaisia käsitöitä. Turinoita, juttuja kissoista, mökkielämästä ja muuta kivaa. Tervetuloa!
Kaikkea kaikenlaisista eläimistä. Pääasiassa kissoista, koirista ja hevosista. Myös linnuista, luonnossa liikkumisesta, puutarhan ilmiöistä, lapsistakin lemmikkeineen. Perhosista ja oravista jne. Eläinmaailmasta.
Kasvisruokaa ja leivontaa - vegaaniherkkuja arkeen ja juhlaan.
Kolmekymppinen esteetikko ja perheenäiti sisustaa, kirppistelee, ja harrastaa kaikenlaisia kädentöitä.
Olen juuri jäänyt eläkkeelle opettajan virasta. Nyt on aikaa harrastaa oikein olan takaa puutarhanhoitoa, marjastusta, sienestystä, lenkkeilyä, kirjoittamista, lukemista, teatteria, matkustelua, remontteja, sisustamista, säilömistä, leipomista ja mitä ikinä mieleen juolahtaa. Aikaa on myös askarteluun: keramiikkaan, tiffanytöihin, käsitöihin, ompeluun ja vaikka paperienkeleiden tekoon. Tai ainakin niin voi kuvitella. Asun maalla omakotitalossa, jossa ruokittavana on enää vain aviomies lasten jo lähdettyä maailmalle. Talossa ja tontilla riittää silti tekemistä.
Sisustusta, viherpeukalon etsintää, arkea ja juhlaa.
Rintamamiestalon piha ja puutarha elää ja muuttuu, valmista ei tule onneksi koskaan ! Rakastan perennoja, erityisesti kivikkokasveja ja sipulikukkia. Hyötypuutarhaakin on nimeksi kukkien seassa. Tervetuloa vilkaisemaan Kukkahamsterin pihalle !
Olen rakentanut omakotitalon, johon pikapuolin muutan vakituisesti asumaan. Kaikenlaista pientä "säätöä" on vielä jäljellä ja puutarhakin vaatii vielä suunnittelua. Naisena monet puuhat vaativat hieman sinnikkyyttä, mutta yritystä löytyy!
Käsitöitä, puutarhaa, kaikenlaista kodikasta.
kokemuksia, ajatuksia ja tunnelmia elämän varrelta
Blogistani löydät mm.valokuvia luonnosta, kukista ja eläimistä. Runoja elämäni varrelta. Muistelen menneitä, mietin tulevia ja mausteeksi heitän sopivan annoksen huumoria.
Puutarha-asiantuntijoiden Leena Luodon ja Juha Toikan blogi.
Pari vuotta olen muiden ruoka ja kakku blogeja lukenut ja siinä sivussa jotain itsekkin kokeillut. Päätin sitten että itsekkin koklaan blogin pitoa. Saa nähdä kuin kauan innostus pysyy yllä. :) Ihana olisi leipoa enemmänkin mutta kun ei kehtaa miehen puolikasta ja itteensä kokoajan lihottaa.. ;) Joten kaikki tekosyyt tervetulleita. Asiaa myös puutarhasta ja koiruudesta.
Blogissa kerrotaan 1800-luvulla rakennetun hirsitalon ja pihapiirin kunnostuksesta entiseen loistoonsa! Korjaamme perinteitä kunnioittaen ja vanhaa säilyttäen, tavoitteenamme on kuitenkin viihtyisä ja kaunis vapaa-ajan koti, ei museo. Tervetuloa mukaan!