Mamma Ankka
Savolaisen kotimamman höpötyksiä käsitöistä,puutarhanhoidosta,lapsiperheen elämästä,lukemisesta ynnämuusta.
Avainsanaan kuuluu 658 blogia.
Savolaisen kotimamman höpötyksiä käsitöistä,puutarhanhoidosta,lapsiperheen elämästä,lukemisesta ynnämuusta.
Perheen äidin harrastusblogi. Joka sisältää leivontaa, kestovaippailua, ompelua ja neulontaa. Kaikenlaista kivaa mitä olen halunnut toteuttaa tai olen nähnyt kulkiissani.
Keväällä 2011 akaa rakennusprojekti, omakotitalo Sipooseen. Sitä ennen raportoin talon suunnittelusta ja etenemisestä.
Lapsiperheen arkielämää, keltaisessa talossa joka sijaitsee mäellä, jossa kasvaa kesäisin metsämansikoita. Perheen äiti harrastaa ompelua, sisustamista, lasten vaatteiden suunnittelua ja valmistusta ja monenlaista hääräystä ja säätämistä.
Nuoren naisen elämää sisustamisen, puutarhanhoidon, kissojen ja pukeutumisen parissa.
Pihaa ja puutarhaa. Valokuvausta ja kuvankäsittelyä. Skräppäystä ja skräppipohjia. Kortteja, kalentereita ja kuvakehyksiä - kaikki löytyy blogista. Käy peremmälle.
Esittelee käsitöitäni,kukkia sisällä ja ulkona. Blogissani on paljon kudontaan liittyviä töitä. Sekä nukkeja osa vanhoja ja nuorempia.
Neulomista, virkkausta, satunnaisesti ompelemista ja tilkkutöitä kuin myös muita käsitöitä ja askartelua.
Visaalisen ympäristön tutkimista kuvin ja tekstein. Tiilitalossa asuvan äidin tyyliä kuvaa sanonta kaunis arki.
Poimintoja ja kuvauksia sieltä sun täältä, elämää ihmetellen ja silmät auki kulkien.
Suomalais-australialainen blogi eloonjäämisestä 1000 asukkaan maalaiskylässä. Toisinaan ns. kulttuuriblogi, toisinaan sitten taas ei. Also in English.
Elämää, eläimiä ja elämyksiä rintamamiestalon arjessa.
Meidän pihan kasveja.
Olen 31-vuotias nainen Itä-Suomesta jolla on luovaa hulluutta ja elämäniloa. Kaupungissa asuva maalainen joka löytää päivittäin uusia näkökulmia elämään :).
Askartelun ja puutöiden väliltä vähän kaikenlaista tilanteen ja ajan mukaan.
Neulomista, ompelua, askartelua, välillä juttua puutarhasta tai keittiöstä sekä valittuja kuvakulmia arkeen. Kaksikielisesti eli englanniksi ja suomeksi.
Viisikymppinen nainen vakuuttaa, että muoti ei ole vain nuorelle sukupolvelle. Innostu, ihastu, inspiroidu!
ajatuksia elämästä pienessä punaisessa mökissä metsän reunalla suurella saarella; perheestä, villistä puutarhasta, sisustamisesta ym.
Sotkamolaisen kirjailija Tarja Leinosen blogi.