Kolmen tähden koti
Tavallinen talo pullollaan tavallista elämää, sisutamista ja tuunausta. Lasten kanssa touhuilua... Puutarhan hoidon opettelua. Sisustustyyli lähinnä sekametelisoppaa, vähiten kuitenkin modernia.
Avainsanaan kuuluu 658 blogia.
Tavallinen talo pullollaan tavallista elämää, sisutamista ja tuunausta. Lasten kanssa touhuilua... Puutarhan hoidon opettelua. Sisustustyyli lähinnä sekametelisoppaa, vähiten kuitenkin modernia.
Äiti. Neiti Tärkeä. Uranainen. Akateeminen. Poliittinen eläin. Vaimo. Feministi. Kissaihminen. Esteetikko. Kierrätysfanaatikko, muutenkin vihreä. Informaatioarkkitehti.
Intohimoinen puutarhaharrastaja - lähinnä koristepuutarhuri. Myös kortteja ja hopeakoruja syntyy harrastuksena.
Valokuvaaja joka kasvattaa lapsia ja kasveja keskellä periferiaa, sekä rakentaa ja sisustaa vähän.
Kerron oman kotini sisustamisesta. Väreinä valkoinen, musta, harmaa, beige. Kirpputoreilla kiertelyä, tyyli on oma, romanttinen enemänkin kuin moderni. Kurkkaa blogiini!!!
Aloitteleva puutarhuri hoitelee vanhan omakotitalon pihaa lähinnä mutu-tuntumalla, yrityksen ja erehdyksen kautta. Vähän myös sisustusjuttuja.
Blogi elämäntapa-sisustajasta, jonka intohimona on hyvä ruoka, kupliva skumppa, valkoiset kynttilät, pellavakangas kaikissa luonnollisissa värisävyissä, amatöörimäinen valokuvaaminen, rottinkituolissa rentoutuminen ja käsillä tekeminen.
Kotiäidin 3K = Kokkaus, Käsityöt ja Kasvit
Kotiäidin 3K = Kokkaus, Käsityöt ja Kasvit
Kolmen lapsen kotiäiti bloggaa luomutuotteista, ekologisemmasta elämästä ja oman ruuan kasvattamisesta. Ei tiukkapipoista viherpiiperrystä, mutta pyrkimystä puhtaampaan elämään.
Löytyi pieni koti, pienellä puutarhalla...
Maailman tarkastelua kotoa käsin ja käsin tekemistä kotona.
Kuvia ja ajatuksia puutarhasta, luonnosta, uskosta ja kirjoista.
Olen 25-vuotias oululainen rivitaloasuja, joka viihtyy kotona ja keksii milloin mitäkin "pientä kivaa" vapaa-aikansa ratoksi. Mm. pihatyöt, kukat, sisustaminen, ruoka ja kaikenlainen näpertely ovat sydäntäni lähellä. Tulevaisuuden haaveista isoin on tietysti omakotitalo suuren pihan kera.
Kolmekymppinen esteetikko ja perheenäiti sisustaa, kirppistelee, ja harrastaa kaikenlaisia kädentöitä.
Isi hidastaa jotta ehtisi elää. Tehdään yksi asia kerrallaan turhaa kiirehtimättä niin töissä kuin vapaa-ajalla. Pienen pojan Iskän tavoitteena on stressittömyys, puuhastelu, kukoistava kasvimaa, hymyily, hauskanpito ja sitä kautta parempi parisuhde.