Sinisen talon elämää
*sisustusta*remonttia*tuunausta*puutarhaa*kaikkea kodin arkeen liittyvää*
Avainsanaan kuuluu 593 blogia.
*sisustusta*remonttia*tuunausta*puutarhaa*kaikkea kodin arkeen liittyvää*
Yritteliäs, mutta melko vähän aikaan saava perheenäiti, joka kuluttaa aikaansa palkkatyön, maatalouden ja käsitöiden parissa. Lapset, kissat ja koirakin vaativat osansa. Ja kun listaan lisätään mies, piha, elokuvat ja kirjat, niin tekemisen puutetta ei ole!
Kudon kangaspuilla mattoja, liinoja ja muuta mukavaa kodin sisustukseen. Värjäys, huovutus ja kalligrafia ovat myös mukana puutarhaa unohtamatta.
Harrastelijapuutarhurin elämää kissan, käsitöiden ja lukemisen parissa.
Erilainen puutarhablogi. Pihasta puuttuvat nurmikko ja kukkapenkit. Sen sijaan siellä on soraa, kiviä ja havupuita. Hieman japanilaistyylisen pihan rakentaminen on aluillaan. Koska rakastan kiviä postaan myös niistä pihalintuja unohtamatta. Pihaa ei rakenneta tiukkapipoisesti otsa kurtussa.
Sisustusblogi
Sisustushullun, pienten poikien kotiäidin blogi, josta huomaa miten paljon kirjoittaja (24) rakastaa omaa taloaan ja sen kunnostusta. Kiinnostunut pihanlaitosta, leipomisesta, käsitöistä, kuvankäsittelystä, maalaamisesta ja askartelusta sekä www-suunnittelusta.
24-vuotias neitokainen bloggailee elämästään, johon kuuluu parisuhde aidon maajussin kanssa, unelmointi omasta kodista ja perheestä, kirpputorikierrokset, vähähiilihydraattinen ruokavalio rennolla otteella, hyvänolonliikunta, suunnitelmat omasta kasvimaasta...
Luovan taitajan arkea ja unelmia naisena - miten elää täysillä - onko se edes mahdollista?
Outo Orava asustelee pienessä pesässään Kallion kolossa ja pitää kesäpesää siirtolapuutarhassa. Keräilee kaikenlaista, tekee satunnaisesti käsitöitä, askartelee ja hoitaa parvekepuutarhaa. Seurana on pieni Kissa.
Kaksi wannabe hortonomia ykkös- ja nelosvyöhykkeellä kasvattelee kaikkea mahdollista hyötykasveista rikkaruohoihin ja aina sopivassa välissä jakaa juttuja kokemuksistaan ja kokeiluistaan muillekin tämän blogin muodossa. "Takaisin luontoon. Elämme vain kerran. Hiiteen velvollisuudet" - Muumipappa
Lähestytään kaikkea ja ei-mitään kaikille tutun piirakan kautta. Kaiken lähtökohtana on karjalanpiirakka, mutta kaveripiirin piirakkakeskustelut ovat kehitelleet kaikenlaisia variaatioita aiheesta.
Aloittelevan bloggarin, kohta 40-vuotiaan 2 teinitytön äidin ja parin koiran ja -kissan palvelijan kuvia ja ajatuksia sisustamisesta, puutarhasta ja mikä nyt sattuu milloinkin olemaan minulle ajankohtaista.
Tarjuskan harrastelijataidetta eli etupäässä akryylimaalauksia ja muutakin, kuten hiilipiirrostöitä. Tarinaa eletystä elämästä vaikean sairauden jälkeen. Välillä innostun leipomaan ja toisinaan virkkaamaan. Puutarhassa viihdyn kesällä ja höpöttelen mielelläni uusien tuttavuuksien kanssa. Maksasairaudesta annan tietoa sitä tarvitseville. Kamerakin on lähes koko matkan käden ulottuvillani. Tervetuloa vierasikirjani sivulle virtuaalikahville, kaada itselles vaan ja käy peremmälle!
Teen huovuttamalla erilaisia hahmoja, koristeita, koruja ym. Kerron sanoin ja kuvin maalauksistani. Kesäisin kerron siirtolapuutarhani kuulumisia pääasiassa kuvin.
Perheenäiti neuloo, ompelee, virkkaa, askartelee, tuunaa ja opettelee luonnonmukaisempaa elämäntapaa.
miia-tyttösen pieniä ajatuksia arjesta ja harrastuksista :)
Olen 30+ vuotias kahden lapsen kotiäiti. Asun vanhassa rintamamiestalossa mieheni, lasten sekä kissan ja marsun kanssa. Harrastan ompelua ja puutarhan hoitoa sekä pieniä tee-se-itse remontteja.
Puutarhaharrastelijan yhteys ulkomaailmaan. Mausteena mukana puutöitä ja joulupuuhia. Ja arkea!
Keski-ikäisen naisen arkielämää ja unelmia. Tekemisiä ja toiveita.