Metallisydän
Metallisydän kertoo sanoin ja kuvin elämästään kuntosalilla ja sen ulkopuolella. Sisältää rankkaa treeniä, tiukkaa ruokavaliota, askeettista elämää ja kaikkea muuta kivaa :)
Avainsanaan kuuluu 26 blogia.
Metallisydän kertoo sanoin ja kuvin elämästään kuntosalilla ja sen ulkopuolella. Sisältää rankkaa treeniä, tiukkaa ruokavaliota, askeettista elämää ja kaikkea muuta kivaa :)
Ajatuksia ja näkökantoja liikunnasta ja hyvinvoinnista, kertoilee koko ikänsä aktiivisesti liikkunut, hyvinvointialalla työskentelevä nuorimies.
Käsittelen tässä blogissa kaikkea kehonrakennukseen liittyvää, omista treeneistäni ja kokemuksistani pieniin uutisiin.
Blogia kirjoittelee 28-vuotias wannabe-fitnessharrastaja Espoosta. Elämään kuuluu kuntosalitreenien lisäksi mies, kaksi vaippaikäistä lasta, kaksi koiraa sekä ikuisuusprojektina omakotitalon remontointi. Blogi on iloinen sekamelska treenijuttuja, terveysintoilua, ravintoasiaa sekä ihan tavallista arkielämää.
Blogi tavoitteellisesta treenamisesta ja täydellisen kehon tavoittelusta. Blogissa kirjoitan myös muita elämääni liittyviä asioita. Tervetuloa lukemaan.
Parikymppisen neidin mielipiteitä vaatekaapin sisällöstä, sisustamisesta ja elämästä yleensä :) Harrastan punttisalia, shoppailua ja hullun koiran kanssa elämistä.
Tämä sinkkumies viihtyy kuntosalilla niin kuin autotallissakin. Treenitaustaa n.5 vuotta omin päin vaihtelevalla menestyksellä. Tavoitteena on takoa lihasta tähän lyhyeen 167cm vartaloon mahdollisimman paljon ja välillä katsoa mitä pinnan alta löytyy..
if you're brave to say "goodbye" life will reward you with a new "hello"
Tässä blogissa mennään eikä meinata. Treenataan, höpistään treenistä ja sen vierestä. Puhutaan asiaa ja vähemmän asiaa. Tehdään asiat niinku halutaan.. Ja palvotaan botykansaa ;)
HC-treeniä rakastava nainen joka ei pysty elämään päivääkään ilman urheilua. Kirjoittelua arjesta sekä yleistä ajatusvirran purkamista, mutta ennen kaikkea treeniätreeniätreeniä -ja treeniä.
monimuotoista urheilua helsingissä.
Blogia rustailee reilu parikymppinen nainen, joka tekee suurta matkaa kohti lihaksikkaampaa ja kiinteämpää kroppaa. Fitness is my bussiness.
Purkauksia kuntosalilta
Kuvitettu blogi/treenipäiväkirja, jossa kerron treenaamisen ihanuudesta ;) Ruokailuista, elämästäni yleensä.
20-vuotiaan tyttösen seikkailu läpi elämäntapamuutosten ja painonpudotuksen :)
Vartalo kiinteytyy, paino tippuu, kunto kasvaa kohisten, kohti uusia haasteita, pää pystyssä, ryhtiliike, NYT!
Henkilökohtainen blogi elämästäni sekä kiinnostuksenkohteistani (mm. Kansanparannus/Volttien hyppiminen, Itsepuolustuslajit, Terveys jne). Pyritään päivittämään ainakin kerran päivässä.
Voimaa ravinnosta, liikunnasta ja uudenlaisesta ajattelusta! :) Kirjoittajana entinen body fitness -kilpailija, nykyinen elämäntapa-, ravinto- ja voimaharjoitteluvalmentaja, personal trainer, DI Kaisa Jaakkola.
Miesten muotia, matkailua, urheilua, uutisia ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.