pnuk!
Valokuvausta, musiikkia ja internettiä. Joskus muutakin.
Avainsanaan kuuluu 63 blogia.
Valokuvausta, musiikkia ja internettiä. Joskus muutakin.
1994 syntynyt tyttö kertoo elämästään,tyylistään ja ajatuksistaan. Harrastuksina meikkailu ja tatuoiminen. Blogissa paljon postauksia meikeistä, myös tuote-esittelyjä piilolinsseistä ja peruukeista
Kirjoittaja on mitäänpelkäämätön ja ketäänkumartamaton susinarttu. Iki-Kiannolle kiitos prolebeiben oivasta luonnehdinnasta.
Hyvä musiikin kuuntelemisen blogi. Kolmikymppinen mies kirjoittaa ja pohtii (välillä aika triviaalia) hyvää musaa.
Hoplà! viimaa vintiltä – todellisuusvakoilua vailla tarkempaa tolkkua – rationkuuntelua kanavien välistä – pöljien juttujen linnake, jossa tartutaan ihan vääriin asioihin, väännellään itsestäänselviä totuuxia, puhutaan asioista onnettomalla ajoituksella ja onnutaan logiikassa niin että sattuu – maagista errealismia
Tamperelaistuneen Oululaisen kantaaottava journali. Kirjoitan asioista kursailemattomasti. Laitan journaliini paljon kuvaentryjä, varsinkin eri tapahtumista. Tämä journal on enimmäkseen kavereille, mutta jonkin verran kirjoitan myös julkisesti.
Mikan saunablog. Paljon kuvia, vähemmän tekstiä, enemmän aihetta. Sivusto sisältää törkeyksiä ja paljasta pintaa.
Valokuvia punkista maisemiin ja kaikkea siitä väliltä
Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi. Kirjoittajana musiikkia elävä levynkeräilijä Helsingin Kalliosta.
Blogin täydeltä takkutukkaisen Tamperelaistytön höpinöitä. Pääteemoina elämöinti ja ilakointi, kuten syöminen, juominen ja metsässä hyppeleminen. Juttujen seasta löytyy tassunjälkiä, risuja ja männynkäpyjä, ekovegehömppäilyä, mekkoja, musiikkia, mietintöjä sekä paljon kuvitusta.
Painoton kellari, jossa hienostunut älyllisyys ja bakkanaalinen ilveily vetävät köyttä. Paikka jossa ei voi tehdä mitään väärin. Kulkukoiran ummehtunut ilma, joka tuoksuu halvalta kuohuviiniltä, on täynnä Zaumia, mielentakaista kieltä.
Kasvisruoka, punkrock, skate, valokuvausblogi.
Parikymppisen 'tytön' blogi, joka kertoo pääasiallisesti syitä hänen lompakkonsa anoreksiaan. This is sweet, sleazy, wild, glammy, dirty, full of glitter and rock'n'roll!
Putoa surrealistiseen kaninkoloon. Ihmemaan Liisa saa täällä turpaan.
Ajatuksia pienen kieroutuneen mielen sisältä ja kertomuksia elämästä.
Kirjoituksia vasemmistolaisesta kulttuurista, maantiepyöräilystä, eläinoikeuksista ja muista itseäni kiinnostavista asioista.
Morjens! Thunderstorm on musiikkiblogi, joka sisältää intoilua uusista löydöistä, tuoreesta musiikista ja muusta musiikkiin liittyvästä. Tarkoituksena olisi tarjota päivittäinen annos hyvää musiikkia genreen katsomatta. Tervetuloa blogiini! :)
Romppainen on postmodernin aikakauden sankari. Hänen seikkailunsa rakentuvat parhaiden bricolagen, intertekstuaalisuuden ja detournementin periaatteiden mukaan erilaisista campin, pulpin, undergroundin ja b-luokan dekkaritarinoiden semioottisista merkitsijöistä. Usein Romppaisen seikkailut kierrättävät mainstream-kulttuurin ja populaarikulttuurin merkityksiä takaisin täysin päinvastaisissa, ironisen leikittelevissä ja kapinallista merkityssisältöä alleviivaavissa muodoissa. Romppainen on anarkisti, hahmo jonka ei-subjektiivisuus alleviivaa postmodernia nihilismiä tavalla, joka on suorastaan post-situationistinen. Deleuzen ja Guattarin Anti-Oidipuksen lisäksi lukijan on tunnettava Guy Debordin spektaakkeliyhteiskunta-teoriat ja laajalti myös kriittistä kulttuurintutkimusta, etunenässä Stuart Hallin identiteettiin liittyviä teorioita. Avantgardistisen, postmodernistis-marxilaisen populaarikulttuurin uudelleentulkinnan villeistä huijareista tahdommekin nostaa Romppaisen edeltäjäksi erityisesti Stewart Homen teokset pikemminkin kuin Raymond Chandlerin, sillä Romppainen kierrättää populaarikulttuurin ikoneja, konventioita, kliseitä ja symboleita tavalla, jota voitaisiin kuvailla korkeintaan postmodernin marxilaisuuden käsitteillä. Erityisesti voidaan korostaa Romppaisen muodostavan populaarikirjallisuuden kliseiselle vyöhykkeelle eräänlaista "tilapäistä autonomista vyöhykettä" juuri Hakim Beyn tarkoittamalla tavalla, samalla kun merkityksiä kierrätetään parhaiden situationististen perinteiden mukaisesti. Romppaisen antisubjekti kritisoi liberaalia feminismiä postgender-teorian näkökulmasta. Romppaiselle feminiinisten roolien uudelleenmäärittelyt eivät riitä; Romppainen tahtoo romuttaa kaikki gender-kategoriat. Sama tehdään kaikille genderille ja seksuaaliselle identiteetille perustuville rooleille. Romppainen romuttaa erilaiset kategoriat, yhtä hyvin patriarkaalisen kontekstin kuin erilaiset maskuliiniset, aggressiiviset hahmottamistavat. Deleuzen ja Guattarin diskurssissa Romppainen ei ainoastaan kritisoi fasistista paranoiaa vaan myös anarkistista skitsofreniaa. Romppainen on silta modernin ajan tarkasti määrittyneistä poliittis-sosiaalisis-psykoanalyyttisista identiteeteistä jälki-postmodernin aikakauden situoituihin identiteetteihin - kaikki tämä pulp-kirjallisuuden konventionaalisilla symboleilla ilmaistuna. Romppainen ei myöskään konstruoi yhteiskuntaluokkia Marxin merkityksessä vaan dekonstruoi yhteiskuntaluokkia kohti biologista anti-orgaanista individualistista ja molaarista epä-entiteettiä, eräänlaista halun koneiden joukkoa, joka yhdessä muodostaa kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen vastaisen sotakoneen. Underground on reinkarnoitunut jälkipostmoderniin aikakauteen retrogenressä, kaiken lisäksi ilman auteuria Bazinin teorian mielessä! Samalla Romppainen on näpäytys Foucaultin suuntaan - ei tarkkailla ja rangaista, vaan - esiintyä ja palkita, kenties anarkistisen hedonistisesti, ei niinkään representoiden vaan narsistisesti simuloiden... Tietenkin Baudrillardin simulaatiota radikaalisti hypertodellisuuden tyhjiössä situoiden, kieltäen roolinsa kulutushyödykkeenä ja kulttuurisena tuotteena. Kaiken kaikkiaan Romppainen merkitsee salapoliisikirjallisuuden genrelle samanlaista radikaalia uudistumista kuin Malcolm McLarenin Sex Pistols merkitsi rock-musiikin genrelle. Teos ei rinnastu tekijäänsä eikä tuotantokoneistoon vaan vastaanottajaan, josta tulee rikostoveri kerettiläiseen anti-rekuperaatioon alueella, jonka kulttuuriteollisuus on niin täydellisesti rekuperoinut. Lisäksi: Romppais-tarinoiden tekijää ei alleviivata, koska tekijyys on Roland Barthesin sanoin kuollut. Tekijän takana on vain intertekstuaalisuuden kulttuurinen alitajunta vai olisiko sanottava, hylättyjen merkitysten kaatopaikka, jossa etsivä Romppainen, epäsubjekti, antisankari ja tiedostamaton messias penkoo rakennuspalasia tarinaan, jonka tekijä on subjekti tekstissä, tekijä on lukija. Taide on kuollut, neroa ei ole, jumalaa on kuollut... Romppainen rakentuu tyhjien merkitsijöiden sanallisesta rihmastosta. Hakim Bey puhuu autonomisesta webistä vastakohtana uusliberaalis-fasistisen kulttuuriteollisuuden spektaakkelimaiselle netille. On selkeää, että internet-kyberavaruutta hyödyntäessään Romppainen hyödyntää informaatioteknologiaa nimenomaan webin, ei netin merkityksessä. 30-luvun yhteiskunnallisesti tiedostavan etsivätarinan, 60/70-luvun radikaalin undergroundin ja alati kiihtyvän kyberpunkin postmodernistis-uusliberaalisen kulttuuriteollisuuden semioottisen hiukkaskiihdyttimen välitilassa sijaitsee etsivä Romppainen. Romppaisen lukijat dekonstruoivat kulttuurisia merkityksiä rekonstruoimalla ne; deterritorialisaatiota seuraa armoton reterritorialisaatio, mutta tällä kertaa semiosiksen tapahtumapaikan määrittää subjekti subjektina, ei subjekti kapitalistisen elimettömän ruumiin objektina. Semioottiset halun virrat virtaavat vapaana muodostaen paon viivoja ilman pelkoa kapitalistisesta rekuperaatiosta. Jean Genet, Raymond Chandler, Stewart Home, Hunter S. Thompson, Paavo Lipponen, kaikki nykytodellisuutta alleviivaavina kulttuurisen alitajunnan semioottisina merkkeinä... Mitä emme voisi kierrättää omien vieraantumattomien halujemme mukaisina vallankumouksellisiksi muunnettuina kulttuurisymboleina, mitä emme kierrättäisi?
