Aivokapasiteetti
Aivokapasiteetti on yleiskulttuurikommentaattori. Se istuu luokan etuosassa ja aukoo päätään tietäen olevansa fiksumpi kuin opettaja. Se harrastaa matalamielisiä matalatasoisia matalakulttuurin ruoskintoja.
Avainsanaan kuuluu 14 blogia.
Aivokapasiteetti on yleiskulttuurikommentaattori. Se istuu luokan etuosassa ja aukoo päätään tietäen olevansa fiksumpi kuin opettaja. Se harrastaa matalamielisiä matalatasoisia matalakulttuurin ruoskintoja.
Antidemari on Turun tautia eli päätöksenteon salakähmäisyyttä, kuppikuntaisuutta ja rahavallan oligarkiaa vastustava blogi. Se pyrkii edistämään vapautta, tasa-arvoa ja kestävää kehitystä Vasemmistoliiton ohjelman mukaisesti ja ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin myös yleisemmin. Hyvinvoinnin, edistyksen ja demokratian puolestapuhuja.
Jaakko "Jage" Vasankari on yksi niistä 21:stä helsinkiläisestä Vasemmistoliiton ehdokkaista, jotka pyrkivät Eduskuntaan keväällä 2007. Tilastollisesti pienellä budjetilla, ensikertalaisuudella ja nuoruudella ei päästä sisälle. Mitäs pienistä, ei sitä olla ennenkään goljatteja pelätty.
Kirjoitan poliittisista ja välillä muistakin teemoista, joita päivän keskusteluissa nousee esille. Blogin ajatuksena on toimia paikkana, jossa voi kommentoida vaikkapa päivän uutisia tai muuta mielessä pyörivää. Erityisesti kunnallispolitiikka, jossa olen mukana, herättää varmasti usein ajatuksia ja toivottavasti myös keskustelua blogissani.
Kommunalistien liitto on järjestö, joka edistää kommunalismia Suomessa. Järjestö perustettiin keväällä 2009 vanhan työryhmän tilalle ja sen rekisteröinti on tekeillä tällä hetkellä. Järjestäytymisemme tuo toivottavasti kaivattua vakautta ja vakavuutta valtionvastaisen sosialismin kentälle.
Kotiäiti, joka huonoina kausina kritisoi kaikkea (erityisesti uskontoa, uskomuksia ja yhteiskuntaa) ja hyvinä kausina hurahtaa pakkomielteisiin ja energioihin. Palvoo Meryl Streepiä aina, kausista riippumatta. Inhoaa työntekoa aina, kausista riippumatta.
Latukan lauluja on yhdenlaisen ihmisen ajatuksia yhteiskunnasta, opettamisesta ja kenties vähän muustakin.
Maailman menoa helsinkiläisen 31-vuotiaan punavihreän miehen silmin.
Kommentteja ajankohtaisuuksiin ruskealla värityksellä. Kohokohtia google-hauista: vaalimarkkinointi, yle, tomaattikastike pierettää, facebook uudistus 2011, hiilijalanjälki cashewpähkinä, lihan tehotuotanto, spagetti organisaatio, nippon koku, porkkanaraaste pierettää, ytk mainokset
Kirjoittaja on mitäänpelkäämätön ja ketäänkumartamaton susinarttu. Iki-Kiannolle kiitos prolebeiben oivasta luonnehdinnasta.
Paljastan sen, mistä valtamedia ei puhu.
Blogia kirjoittaa kolmekymppinen vihertävä yhden lapsen äiti, joka tuskailee perhearjessa ja ekomaailmassa. Tasa-arvon kannattaja, joka ei lue itseään feministiksi. Ajatukset, milloin ehtivät blogiin asti ovat puolitiessä, niinkuin niiden pohtijakin.
Kirjoituksia vasemmistolaisesta kulttuurista, maantiepyöräilystä, eläinoikeuksista ja muista itseäni kiinnostavista asioista.
Pohtimista tämän päivän yhteiskunnasta, kaikista elämän pienistä iloista ja suruista. Rokkaripojan elämästä noin yleensä, ja ajatuksista mitä pään sisällä liikkuu.. vai liikkuuko siellä mitään. Käy tarkistamassa se ja pistä vaikka kommenttia.