Avainsanaan kuuluu 694 blogia.
Blogi kertoo tyylistä ja pukeutumisesta, ei niinkään muodista. Se antaa parhaat ideat tekemisen puutteeseen ja neuvoja oman tyylin, pukeutumisen ja itsetunnon löytämiseen. Kaikki blogiin tulevat neuvot ovat minun itseni testaamia tai keksimiä ja hyviksi koettuja. Luvassa myös mm. tuunaamista ja tekemisaihioita joka kuukaudelle!
Naisen ei tarvitse (jos ei halua) olla tylsä ja harmaa vihkivalojen ja perheenlisäysten jälkeen. Sisustaminen, kengät, trendit niin aikuisten kuin lastenkin sekä ulkomaille muutto täyttävät elämää sopivasti.
Rakastamme eläimiä, tyyliä, sisustus-unelmia ja makuelämyksiä. Tässä blogissa pidämme kirjaa meitä inspiroivista tavaroista, asioista ja ajatuksista sekä omista aikaansaannoksistamme. Kutsumme sinut viihtymään Gatsbyn tyttöjen kanssa!
call 911, my Vogue is on fire! - blogi kertoo tytön elämästä ja haaveista, kutsutaankin tätä blogia lifestyleblogiksi. Muotimaailmaa blogissa käsitellään myöskin paljon.
Kaarituesta löytyy käytännössä testattuja ja pohjoiseen ilmastoon soveltuvia vinkkejä siitä, kuinka koota täydellisesti omistajaansa palveleva vaatekaappi. Vaatekaappi, jossa laatu korvaa määrän, järjestys vallitsee ja jonka vaatteet saavat kantajansa hyvälle tuulelle. Erityisasemassa alusvaatteet. Tyyli ennen trendejä. Mukavuus ennen muotia. Eleganssi ennen kaikkea.
Helsinkiläinen muodinrakastaja kirjoittelee blogia muodista ja elämästä
22-vuotias opiskelijatyttö yrittää elää vuoden ilman vaatekauppoja ja vähentää muutenkin omaa kulutustaan.
Dressmaker ja tuuriompelija. Helina ja Erica. Kaksi siskoa, yksi intohimo. Luomisen iloa ja tuskaa. Oman elämän Project Runway designereita.
Nyt-liitteen pääjutun myötä minusta tuli tunnettu henkilö Suomessa. Nyt ihmiset pääsevät blogini kautta kurkistamaan mieleeni sekä seuraamaan mielenkiintoista elämääni.
Ruokailua ja painonpudotusta bloggaamisen rohkaisemana.
2 girls 1 blog about (life)style - more or less.
Kimppablogi muodista, tyylistä ja arjesta.
Rakastan vaatteita, sisustamista, hyvää ruokaa ja nykyisin myös päiväunia. Suurin kaikista paheistani lienee suklaa, johon olen auttamattomasti koukussa. Tässä osviittaa blogini sisällöstä ;)Tervetuloa kurkistamaan!
Blogi pitää siis Jonnu, 13 vuotias helsinkiläinen tyttö, joka seuraa ahkerasti muotia, ja muita muotiblogeja. Jonnu käy ahkerasti aina kirppiksillä, ja esittelee löytöjään blogissa..
Parinkympin keskivaiheilla kieppuvan nuoren naisen bloggausta muodista ja maailmanmenosta! :)
Tässä blogissa ei sitten pahemmin käsitellä yksityiselämää, tissejä, masennusta, persoonallisuushäiriöitä, avioliittoa, avioeroa, YTM/Nmiä, ATM/Nmmiä, ajantappoa, elämän tarkoitusta, tai jotain muuta jännää. Pelkkää neulomista ja käsitöitä. Valokuvausta, akkain vaatehtimista ja kissoja saatetaan sivuta. Vahingossa.