Dawn Bird Papers
Nuori psykologi kirjoittaa kahdella kielellä elämästä, ihmissuhteista, rakkaudesta, kirjoista, taiteesta ja kummastelee ehkä vielä vähän muutakin.
Avainsanaan kuuluu 114 blogia.
Nuori psykologi kirjoittaa kahdella kielellä elämästä, ihmissuhteista, rakkaudesta, kirjoista, taiteesta ja kummastelee ehkä vielä vähän muutakin.
Ystävyyden Majatalo on idyllinen, vanhanajan Majatalo Pernjärven rannalla, jossa riittää majoitustilaa noin 50 henkilölle. Toimintaamme kuuluu erilaiset itsetuntemus- ja parisuhdekurssit Daniel ja Raili Nylundin ohjaamina sekä käytämme myös jonkin verran ulkopuolisia ryhmänohjaajia vetämään erilaisia taide-, musiikki- ja kirjoituskursseja. Yrityksille tarjoamme myös henkilöstöhuoltoa. Tältä uutispalstalta löydät aina ajankohtaisimmat toimintamme ja majatalon isännän ajatuksia. Tervetuloa tutustumaan!
Elämääni, hurmaustani, ajatuksiani, kiihokkeitani. Myös diskurssikritiikkiä, herättelyä, arpomista ja toteamuksia. Lähinnä itseoikeutettua verbaliikkaa vapaavalintaisista aiheista. Yksityishenkilönä.
Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettilään blogi, jossa kuvataan opiskelua ja jyväskylää asettamalla asiat paremmuus järjestykseen, milloin mitenkin ja mitä mielivaltaisimmin perustein.
Entinen syvällinen filosofian opiskelija ja venäläisten klassikoiden ahmija on taantunut kevään, substanssien käytön ja lobotomian johdosta epäkypsäksi muotibloggaajaksi. Tervetuloa surkuttelemaan nykyistä tilaa!
Yhden tytön totuuksia tästä elämästä. Suurennuslasin alla niin ihmissuhteet, kauneus, terveys kuin pienet turhamaisuudetkin. Blogi ei toimi kirjoittajan egoboostina, vaan nostaa esille asioita joka tytön arjesta, joten kirjoittaja ei koe tärkeäksi tuoda esille omaa henkilöllisyyttään.
Blogini sisältää henkisiä kirjoituksia, joita on julkaistu lehdissä. Niiden sisältö liittyy ihmisen henkiseen kasvuun ja tietoisuuden lisääntymiseen. Ne käsittelee ihmisen henkistä matkaa yli kuoleman rajojen ja tutkii jälleensyntymän ja karman todellisuutta.
Blogi koskee pääasiassa erilaisia ihmissuhteita, aina parisuhteesta ystävyyssuhteisiin, miksei myös työntekijäsuhteisiin tai perhesuhteisiin. Näen, koen ja kuulen paljon. Ympärilläni tapahtuu jatkuvasti, ja haluan kertoa niistä anonyymisti. En tiedä haluanko leikkiä Dr. Philiä vai miksi teen tätä, mutta koen, että jos jokus joku tätä blogia sattuisi lukemaan, saattaisi tuo joku löytää tuttuja piirteitä omasta elämästään ja unelmani olisi, jos joku oikeasti jäisti ajattelemaan sitä, mitä kerron. Tahtoisin kommentteja, väittelyjä, erimielisyyksiä ja tunteita. Olenko täysin väärässä ja hakoteillä, vai onko ajatusmaailamssani myös todenmukaisuuksia?
"Kun saa selville todellisen syyn niin suurelle kurjuuden ja katkeruuden määrälle, käy ilmeiseksi, että jotain on tehtävissä..."
Sinä päivänä, kun lakkaa ihmettelemästä ei enää näe maailman kauneutta. Sinä päivänä, kun lopettaa pohtimisen, pinnallisuus nielaisee. Sinä päivänä, ihminen sinussa kuolee. Koska mikään kirjoitettu ei voi olla kuin varjo todellisesta elämästä, blogin nimi on Elämän varjoja. Tämä on pohdintaa elämästä. Se ei pyri miellyttämään ketään ja aiheet seurailevat omia kiinnostuksen kohteitani. Itsekästä, eikö totta?
Normaalipainon rajoissa n. 5 kg jatkuvasti jojoileva epänormaalista suhteesta ruokaan kärsivä aikuinen nainen matkalla TASAPAINOON. Eroon epätoivosta, ahmimiskausista, tunteiden hukuttamisesta ruokaan... ja eri kokoisista vaatteista. Etsimässä pysyvää painoa, parempaa oloa ja itsensä hyväksymistä.
Parisuhteeton nainen, vuokra-asunto, kirjataivas. Elokuvien suurkuluttaja, entinen pikajuoksija. Etsii huumoria, osaa olla synkkä ja ajatella liikaa. Possukuvia, ankkojen kuvia, kanojen kuvia ja kukkakuvia. Pilvien pongausta ja muuta elämän ihmettelyä. Elämä on.
Musiikkia ja tajunnanvirtaa. Sitä pyrkii olemaan vähemmän nuori, vähemmän valtavirtaa, vähemmän kliseitä. Erikoisemman musiikin kautta pyrkii pohtimaan välitöntä ja välittämätöntä havaintokenttää, ja satunnaisesti myös sitä musiikkiakin.
Hiljattain kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin saanut 20 vuotias tyttö yrittää ymmärtää itseään ja sairauttaan. Koska en ole päiväkirjatyyppiä, tulee sisältö perustumaan lähinnä sairauteen liittyvistä asioista. Samalla yritän hyväksyä tilanteeni, ja mahdollisesti pystyä elämään sairauteni kanssa ainakin melkein normaalia elämää. Samalla tämän lukeminen voi tietämättömille avata hieman millaisesta höiriöstä on kyse, ja miten tällaisen ihmisen ajatukset ja aivot toimivat.
Rakas päiväkirja Toivottavasti salaisuuteni eivät paljastu.
Tavallista parempi elämä tavalliselle ihmiselle.
Maailma pyörii oman napan ympäri ja kaikkea otetaan henkilökohtaisesti. En ole hyvä ihminen, mutta ainakin mä sanon sen rehellisesti! Ja se on myös Vaaleenpunaisten Pillereiden maailma.
Blogi sisältää ajatuksiani ja teorioitani Aspergerin-oireyhtymästä ja ADHD:sta. Blogin tarkoitus on edistää neurologisesti poikkeavien ihmisten itsetuntemusta ja auttaa heitä löytämään omat lahjansa ja vahvuusalueensa. Myös muut herkät ja itsensä erilaiseksi kokevat ihmiset voivat löytää täältä aineksia kasvuunsa.