Linda goes gorilla
Jyväskyläläisen psykologian opiskelijan vaihtoblogi. Toimii vaihtoraporttina yliopistolle, sekä kevään parhaiden hetkien tallennuspaikkana.
Avainsanaan kuuluu 122 blogia.
Jyväskyläläisen psykologian opiskelijan vaihtoblogi. Toimii vaihtoraporttina yliopistolle, sekä kevään parhaiden hetkien tallennuspaikkana.
Päivitetty 21. huhtikuuta 2012 klo 09:21
Pykiatrisella osastolla sai pitää omaa läppäriä. Juttuni jatkuu siitä. Olen 27-vuotias, välillä tasapainoinenkin olento. Opiskelen, myös parissa tiedekunnassa, mutta etupäässä itseäni sekä muita. Ja tätä käsittämätöntä, jota elämäksi kutsutaan.
Päivitetty 5. marraskuuta 2008 klo 02:46
Painoton kellari, jossa hienostunut älyllisyys ja bakkanaalinen ilveily vetävät köyttä. Paikka jossa ei voi tehdä mitään väärin. Kulkukoiran ummehtunut ilma, joka tuoksuu halvalta kuohuviiniltä, on täynnä Zaumia, mielentakaista kieltä.
Päivitetty 21. toukokuuta 2012 klo 15:09
Potilas taistelee olemassaolostaan ja tämä on hänen yksityistä terapiaansa. Psykoterapia-linkkejä tarjolla. Ja terapeutteja.
Päivitetty 15. huhtikuuta 2007 klo 00:06
Musiikkia ja tajunnanvirtaa. Sitä pyrkii olemaan vähemmän nuori, vähemmän valtavirtaa, vähemmän kliseitä. Erikoisemman musiikin kautta pyrkii pohtimaan välitöntä ja välittämätöntä havaintokenttää, ja satunnaisesti myös sitä musiikkiakin.
Päivitetty 10. toukokuuta 2012 klo 20:24
Lisätietoa – Seuraa blogia40 vuotta ja 4 vuotta selibaattia. Kuinka mies voi tuntea itsensä mieheksi. Kuinka rehellinen suomalainen voi olla kulttuurin kaksijakoisten ihanteiden varjossa. Mitä on suomalaisuus. Kuinka murskaavaa on suomalainen tunneköyhyyteen valmistava kasvatus. Mistä voimaa olla erilainen. Mitä on naisten emotionaalinen väkivalta. Mitä on naistenlehdissä hyväksytty henkinen väkivalta. Onko rehellisyys uhka. Sinulle. Minulle. Hänelle.
Päivitetty 17. huhtikuuta 2010 klo 22:54
Blogini sisältää henkisiä kirjoituksia, joita on julkaistu lehdissä. Niiden sisältö liittyy ihmisen henkiseen kasvuun ja tietoisuuden lisääntymiseen. Ne käsittelee ihmisen henkistä matkaa yli kuoleman rajojen ja tutkii jälleensyntymän ja karman todellisuutta.
Päivitetty 25. huhtikuuta 2012 klo 11:54
Elekieli on meihin luontaisesti rakennettua vaistonvaraista toimintaa. Niin pitkään kun pystymme liikkumaan, kommunikoimme kehomme välityksellä. Kehon kielellä kommunikointi vie meidät suoraan takaisin luolamiesaikaan. Kehomme paljastavat todelliset tunteemme, ajatuksemme ja asenteemme.
Päivitetty 17. toukokuuta 2012 klo 16:41
Pohdiskelua rakastava mustikkasuu Keski-Uudeltamaalta jakaa mietteitään,ilojaan,surujaan ja löytöjään kanssanne.Elämä on kolhinut, mutta myös antanut paljon.Tutkailen terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita. Innostun runoista, luomusta ja luonnollisesta, klassisesta homeopatiasta sekä superfoodeista. Kesällä puutarha kutsuu, talvisin luen paljon. Myös elon tarkoitukseen liittyvät teemat ovat mielessäni.Jäin nuorena leskeksi kahden pienen poikasen kanssa. Sittemmin elämääni on saapunut uusi rakas ja pesueen kolmonen.Olen herkkä ja tempperamenttinen, monesta kiinnostunut mietiskelijä. Tutustutaan!
Päivitetty 27. huhtikuuta 2012 klo 07:28
25-vuotiaan sosiaalipsykologian ja sukupuolentutkimuksen opiskelijan vaihtoblogi lukuvuodesta Kentin yliopistossa, Englannissa.
Päivitetty 8. tammikuuta 2010 klo 22:16
Tarmo Toikkasen blogi, jossa käsitellään pääasiassa oppimista, psykologiaa ja teknologiaa, suomeksi ja englanniksi. Päivittyy verkkaisesti kun on jotain sanottavaa, kun on niin monta muutakin blogia ylläpidettävänä, puhumattakaan mikroblogeista ja muista verkostoista.
Päivitetty 10. toukokuuta 2012 klo 04:28
Astrologia ja arkkityypit on asiallinen ja mielenkiintoinen sivusto, joka johdattaa ikiaikaisten planeettasymbolien ja arkkityyppien avulla itsetuntemuksen ihmeelliseen maailmaan.
Päivitetty 20 tuntia, 32 minuuttia sitten
Henkimaailma on henkistä kehitystä, maailmankaikkeutta, ulottuvuuksia, meditaatiota ym. henkisiä asioita käsittelevä tiuhaan tahtiin kasvava blogi. Tärkeänä osana on henkinen hyvinvointi ja omien voimavarojen ymmärtäminen ja käyttöönotto. Blogin tarkoituksena on jakaa tietoa ja herättää ajatuksia.
Päivitetty 24. toukokuuta 2012 klo 22:54
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Päivitetty 4 tuntia, 34 minuuttia sitten
Tervetuloa Jopas Jotakin -blogisivulle. Blogia pitää kolmekymppinen nainen ja mies, jotka päättivät yhdistää harrastuksensa. Tekstit ovat Niinin käsialaa ja kuvat Mikon näkemyksiä. Blogi sisältää mm. ajatuksia ihmissuhteista, ajankohtaisia asioita, arjen huumoria,vintagea,valokuvausta sekä ripaus runoutta.
Päivitetty 21. huhtikuuta 2012 klo 18:18
Wordviews on filosofisiin pohdintoihin keskittynyt blogi. Kirjoitan blogissa laajalti erilaisista filosofiaan, tieteeseen ja teknologiaan liittyvistä aiheista. Muita aihealueita ovat taide, musiikki, luovuus, fysiikka, psykologia, uskonto, sekä tekemisen laatu. Blogista löytyy pohdintojen lisäksi ajankohtaisten ilmiöiden kommentointia, netin ilmiöiden seurantaa, kirja-, elokuva-, ja tv-sarja-arvosteluita.
Päivitetty 14. toukokuuta 2012 klo 20:32
Annun blogissa teemat vaihtuvat. Kirjoitan mm köyhyydestä, hygieniasta ja oman aikamme ilmiöistä. Blogissani voi tutustua Haaremiin ja kaukomaiden värikkäisiin kulttuureihin. Kirjoitan Turkista, Virosta ja mm uutena aiheena Intiasta.
Päivitetty 25. huhtikuuta 2012 klo 03:47
Parisuhteeton nainen, vuokra-asunto, kirjataivas. Elokuvien suurkuluttaja, entinen pikajuoksija. Etsii huumoria, osaa olla synkkä ja ajatella liikaa. Possukuvia, ankkojen kuvia, kanojen kuvia ja kukkakuvia. Pilvien pongausta ja muuta elämän ihmettelyä. Elämä on.
Päivitetty 21. joulukuuta 2011 klo 07:21
Aikuinen teinityttö etsii itseään ja opettelee olemaan aikuisiksi. Matkalla mukana kulkevat ahdistus, alkoholi, saamattomuus, läheisriippuvuus, lahkolle uhrattu lapsuus, puolison sairaus ja äidin horjunut mielenterveys. Eteenpäin mennään silti pilke silmäkulmassa ja menneistä oppien!
Päivitetty 13. toukokuuta 2010 klo 12:34
Runoja ja novelleja. Sanani on kenties pelkkä vapiseva reunahuomatus marginaalissa nyt, mutta keskeinen ajatus, kansien kannattelema, vielä joskus. Kieli on suosikkileluni. Tervetuloa mukaan.
Päivitetty 12 tuntia, 58 minuuttia sitten
