Avainsanaan kuuluu 67 blogia.
Elämisen vaikeutta, jonkinlaista syömishäiröilyä, kaiken pohdiskelua. Harvinaisia onnellisiakin hetkiä! Päivittyy joka päivä ainakin kerran.
Millaista sinun elämäsi olisi, jos mikään ei olisi tarpeeksi? Blogi 20-vuotiaan naisenalun taistelusta täydellisyyden saavuttamiseksi keinoilla millä hyvänsä.
Blogini kertoo elämästäni laihdutuksen, alamäkien sekä ylämäkien ohella.
laihuutta ihannoiva, masentunut, itetuhoinen, syömishäiriöinen tyttö.
Nyt kasvot, jotka näät, kun katsot peiliin, on niin rikki että vaivut kyyneliin voimattomiin.
Nuori nainen laihtuu erilaisia dieettejä noudattamalla - vai laihtuuko? Ihmiskoekaniini kokeilee ja raportoi.
Kun pieni, samalla niin suuri tyttö eksyy maailman sokkeloon, josta ei loppua näy. Tyttö vihaa ruokaa, samalla rakastaa sitä. Elämä käy vaikeaksi, päivä päivältä enemmän. Tulevaisuudessa tyttö aikoo olla pieni, jotta saisi mahdollisimman pienen arkun.
19-vuotias naisenalku matkustaa mielenterveyden vuoristoradassa; pysähtyen välillä alas pohjalle, välillä lyöden jarrut kiinni korkeimmassa kohdassa ja tullen hitaasti alas. Sama kehä jatkuu vuosien viisastumisen jälkeenkin.
17-vuotias tyttö laihduttaa kuukauden sisällä erittäin epäterveellisesti menemällä kroppansa ja mielensä kanssa äärirajoille asti. Enää ei olla missään comfort zonella!
10-vuotta erilaisten syömishäiriöiden kanssa tasapainoillut 24-vuotias tyttö yrittää löytää nyt tasapainoa elämäänsä liikunnan avulla.
17-vuotiaan tytön kamppailu kaloreita ja ihraa vastaan. Kumpi voittaa?
18-vuotias tyttö purkaa elämäänsä ja laihduttaa.