Tavan elämää
Tavan elämää kuvaa elämää ja sen monimuotoisuutta siltä hurjemmalta puolelta. Aina ei mene kuin elokuvissa, reisille menee että rytisee.Tositapahtumiin perustuvia juttuja, kirjoitettu pilke silmäkulmassa
Avainsanaan kuuluu 6 blogia.
Tavan elämää kuvaa elämää ja sen monimuotoisuutta siltä hurjemmalta puolelta. Aina ei mene kuin elokuvissa, reisille menee että rytisee.Tositapahtumiin perustuvia juttuja, kirjoitettu pilke silmäkulmassa
Maailman suurin lentopalloturnaus, Power Cup, järjestetään aina kesäkuun alussa. Turnaus kiertää Suomea ja järjestäjä vaihtuu vuosittain. Tänä vuonna se järjestetään Turun ydinkeskustassa Kupittaan urheilu- ja puistoalueella 7.-10.6. Kesän 2012 Powerille on avattu oma blogi, johon Powerin ennakkotunnelmia naputtelevat pari tapahtumaan osallistuvaa junioria ja aikuista.
Hiimu on vaatekauppa persoonallisille ihmisille. Kyllästyin siihen, ettei Suomesta saa muuta kuin ketjuvaatteita tai mustia goottivaatteita ja päätin korjata asian. Erityisesti kaikki hippihenkiset kukkaislapset, metsänhenget ja luonnonystävät löytänevät täältä unelmiensa vaatteita. Mukana kuitenkin myös hieman rankemman asenteen meininkiä jonkinlaisessa punk-hengessä. Welcome!
Täällä sukelletaan lihastreenin, lisäravinteiden ja muiden tällaisten juttujen sekaan villillä meiningillä!
Me jotka demitämme oikein mielellämme ja taistelemme kalliomursuja vastaan päätimmme perustaa blogin ja tässä se nyt on.