Blogi - Kokoomus Antti Sareela 580
Kerron blogissani meneillään olevista asioistani. Blogi on painottunut pääasiassa kunnalispolitiikkaan ja ehdokkuutteni.
Avainsanaan kuuluu 1240 blogia.
Kerron blogissani meneillään olevista asioistani. Blogi on painottunut pääasiassa kunnalispolitiikkaan ja ehdokkuutteni.
Vastuullista vapautta! Eduskuntavaaliehdokas Timo Sinivuoren blogeja.
Keskustan kansanedustaja Anne Kalmarin blogi.
Timi Wahalahden blogi jossa mietitään yhteiskuntaa ja politiikka. Saatetaan moittia rankalla kädellä yhteiskunnassa ja politiikassa tapahtuvia asioita. Kirjoittaja on piraattihenkinen nuori, joten aiheet saattavat käsitellä, vähintäänkin sivuta piraattien maailmassa tapahtuvia mullistuksia.
Oululaisen viestintäyrittäjän Marko Jääskeläisen blogi, jota hän kirjoittaa nimellä Rotuaarin Robin Hood ajankohtaisiin asioihin ja ilmiöihin kantaa ottaen. Aiheet vaihtelevat viestinnästä ja yrittäjyydestä luovuuteen ja politiikkaan. Usein tiukkaa asiaa, välillä taas kepeämmällä otteella kirjoitettuna
"Nää Hedgeurhothan kokoontu Reykjavikin huippuhotelliin bailaamaan, ett nyt tää pannaan nurin. Islanti ajettiin Atlantin valtamereen, jotta kellumaan jäisivät Amer, Elisa ja Saunalahti. Islannissahan ei edes syötäs paitsi sitä kalaa, mitä rannalta sais ongittua, ellei olis YK-rahoitusta. Suomen tyhmiltä jymäytetään varmaan meidän eläkerahatkin kun se sivistyksellinen elämän laajempi sielullisuus puuttuu. Näiltä investointipankkiirien majesteetilliset hahmot vie ihan tahtonsa mukaan. Hedgeurhot on erämiehiä. Ne ei s*****a harrasta pitsinnypläystä! Eläin sensijaan tyytyy annettuun eli sunnuntai elämään: se rupee kehräämään vatsa tyytyväisenä kermaa massussansa. Sille riittää hengissäpysyminen." Mikä Maailmaa Liikuttaa (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) Kansan Sivistystyön Liiton Lähiradion taajuudella 100,3 MHz torstaisin klo 16:00 pääkaupunkiseudulla.
Kirjoitan monista aiheista, jotka koskettavat elämääni ruohonjuuritasolla. Työstän kirjaa, johon piirrän myös kuvia... Yritän olla tekemättä siitä ikuisuusprojektia.
Kommentteja medioituneeseen keskusteluun Suomessa. Kirjoittaja on elänyt ja työskennellyt kielen, koulutuksen ja median pyhässä kolmiyhteydessä koko ikänsä.
Miten 2000-luvun alusta tullaan puhumaan vuonna 2055? Kerro! Bloggaan ruotsiksi ja osittain englanniksi.
Scattered notes on a life. Maintaining the connection with the long views: poetry, history, literature, friendship, love. Distant echoes of Principia Ethica, Bloomsbury. Worries about the way we live now - connecting a private happiness with public worries: can pomposity be avoided?
Tarkastelen maailmaa näillä silmillä, ja kirjoitan siitä, mikä sillä hetkellä tuntuu tärkeimmältä. Olen kiinostunut politiikasta ja ajankohtaisuuksista, mutta joskus tyytyväisyys ja onnellisuus tämän karun maailman keskellä ovat lähinnä sydäntäni.
Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Arto Bryggaren ajatuksia ajankohtaisista asioista.
Yleistä nurinaa tapahtumista, tilanteista, elokuvista, peleistä ja kaikesta, mikä kirjoitushetkellä nyt sattuukin päätä vaivaamaan.
Rakkaus rapakon takaa ajoi viisumiviidakkoon. Blogi on englanniksi koska englanniksi on helpompi kirjoittaa. Toinen osapuoli on siis Suomesta, toinen USAsta, ja asuinmaa ompi Irlanti. Ja kun kummallakaan puolella rapakon eivat molemmat voi asua samanaikaisesti vaikka naimisissakin ollaan niin johan harmittaa.
Perustuu osittain tositapahtumiin. Sitä mitkä osat ovat totta ja mitkä satua ei kerrota todellisten tapahtuminen ja henkilöiden yksityisyyden suojelemiseksi.
Pohdintaa ajankohtaisista poliittisista asioista ja muuta säätöä.
Charmi Club on Helsingin Kokoomusnuorten keskustelukerho, joka pitää myös blogia ajankohtaisista aiheista. Kiinnostuksen kohteena lähinnä politiikka ja tapahtumat Helsingissä.
CIEL edistää ja tukee yksilönvapautta, vapaata yrittäjyyttä, vapaita markkinoita ja vapaata yhteiskuntaa.
Ilmastoaktivistin satunnaisella otannalla valituista aiheista kirjoitettua. Kirjoittajaa viehättää Ubuntu, web 2.0 ja ilmastopolitiikka. Blogiin kirjoitetaan ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi.
Konfliktintutkimus- opiskelijoiden yhteisprojektina yllapitama blogi kasittelee eri aihealueita laajalti, kuitenkin pyrkien tuomaan uusia nakokantoja ja mielipiteita eritoten konfliktitilanteisiin ja niiden jalkimaininkeihin. Kirjoittajat ovat laaja valikoima nuoria Kabulista Helsinkiin ja Kairosta Washingtoniin. He tyoskentelevat mm. journalisteina, baarimikkoina, ja konsultteina think thankeissa. Jotkut viela opiskelevat. Varmasti mielenkiintoista luettavaa politiikasta kiinnostuneille.