✰ Life is full of surprises
käyppäs katomassa (;
Avainsanaan kuuluu 36 blogia.
käyppäs katomassa (;
Jonkin näköinen päiväkirja nuoren tytön näkökulmasta iloineen ja murheineen. Aloitettu marraskuussa 2006. Sis. muutamia kirjoittamia novellejani.
Viiltäviä luonneanalyysejä (“Se jätkä on urpo“), intellektuelleja pohdintoja (“Teinikomediat on aliarvostettu genre”) ja faktoja elämästä (“Mustia nahkalaukkuja ei voi olla liikaa“)
Perustuu osittain tositapahtumiin. Sitä mitkä osat ovat totta ja mitkä satua ei kerrota todellisten tapahtuminen ja henkilöiden yksityisyyden suojelemiseksi.
Blogini on sopiva koulu ikäisille, koskao len itsekin ja kerron nyt sitten Blogissani koulu elämästäni ja toisten elämästä. Otan myös puheeksi koulukiusaamisen.
Täällä on sitä ja tätä ja vähän tuotakin, riippuen ihan siitä miten meidän Jumalaisessa Kuningaskunnassamme johtajamme, Princess Peach ja Creature, siis me, jaksamme vaivautua päivittelemään Armollista Blogiamme, joka sisältää - totta kai - päivän kuumimmista aiheista aina kuukautiskiertoihimme asti.
Lastenvaateblogi
Nuoren naisen alun elämää, johon mahtuu draamaa ja dramatiikkaa niin pojista kuin opiskelu elämästä.
Kertomuksia kaupunkilaisen poikamiehen tyttöystävän etsinnästä ja siihen liittyvästä poikamieselämästä
Hey Boys -blogi kertoo yleisesti miessukupuolenedustajista, heidän käyttäytymisestään ja kahdesta erityisestä ihanuudesta.
ÄITI + 2 POIKAA + 1 POIKA JA 1 TYTTÖ + ISI + KOTI + RUOKA + LIIKUNTA
Blogissani voit seurata elämää kolmen eri-ikäisen pojan äitinä joka on kiinnostunut sisustamisesta ja kaikesta kauniista. Myös urheilu eri muodoissa kiinnostaa. Pää pursuaa ideoita mutta toteuttaminen voi jäädä haaveeksi:)
koulupojan elämää ja jurnutusta maailmasta
Pari tequilaa, siiderii, skumppaa, hyvää ruokaa, ihania ystäviä, RnB:tä ja järkyttävää biletystä. Tanssia tunneilla, tanssilattialla ja joskus ehkä pöydän alla että päälläkin! Unohtamatta kuitenkaa miehiä, yhdenillan juttuja, suudelmia ja epätoivoisia yrityksiä suhteitten sekamelskassa.
Kaksi parasta ystävää kirjottaa yhteisistä tekemisistään. Blogissa myös nuorten vaatetus, meikkailu ja harrastus juttuja! Varmasti mielenkiintoista luettavaa!