Bisneksen esikoulu blogi | Poikkeama
Poikkeama koostuu 19 nuoresta intohimoisesta opiskelijayrittäjästä. Tavoitteenamme on olla monialainen taitokonserni sekä tehdä miljoonan euron liikevaihto vuoden 2011 joulukuuhun mennessä.
Avainsanaan kuuluu 3 blogia.
Poikkeama koostuu 19 nuoresta intohimoisesta opiskelijayrittäjästä. Tavoitteenamme on olla monialainen taitokonserni sekä tehdä miljoonan euron liikevaihto vuoden 2011 joulukuuhun mennessä.
Aliarvostettu kolmikko Halusimme alusta lähtien, että yrityksellämme on merkitykselliset arvot, missio ja visio. Haluamme, että tämä aliarvostettu kolmikko näkyy meidän päivittäisessä toiminnassamme, sillä liian usein ne ovat vain hienoja adjektiiveja, joille nauretaan yrityksien sisälläkin. Arvojen, mission ja vision merkitystä ei voi väheksyä, sillä ne muodostavat yrityksen perusselkärangan. Tuntuva visio Ennen kaikkea haluamme visiomme näkyvän, kuuluvan ja tuntuvan. Tavoitteenamme on ansaita miljoonan euron liikevaihto vuoden 2011 joulukuuhun mennessä ja matkaan kutsumme mukaan vain ja ainoastaan potentiaaliset asiakkaat ja yhteistyökumppanit. Haluaisitko olla mukana kelkassa, jonka tarkoituksena on rikkoa maalinauha niiden edessä, jotka eivät usko opiskelijoihin ja itsenäiseen työllistymiseen?’
19 nuoren ja innokkaan yrittäjäosuuskuntalaisen pitämä blogi omista syvällisistä ajatuksista ja yritykseen liittyvistä asioista.