BITTERSWEET PINEAPPLE
Yläasteikäinen poika satakunnasta kirjoittaa elämästään, tyylistä, vaatteista, elokuvista ja muista kiinnostuksensa kohteista.
Avainsanaan kuuluu 33 blogia.
Yläasteikäinen poika satakunnasta kirjoittaa elämästään, tyylistä, vaatteista, elokuvista ja muista kiinnostuksensa kohteista.
18-vuotias poika Helsingistä kirjoittelee elämästään ja kaikesta muusta turhasta.
Lifestyle-blogini sisältö koostuu kaikesta sisustusunelmieni ja oman arkielämäni tapahtumien väliltä. Kirjoittajana 17-vuotias poika.
16-vuotias poika kirjoittaa kiinnostuksen kohteistaan
Pienen prinssin äiti kirjoittaa kotijutuista ja touhuista. Käsityöt ja leivonta on intohimoja mutta aikaa rajallisesti. Ekologisuus pistää esiin aina välillä.
Murkkuikäisen pojan äidin elämää ja ajatuksia.
Päiväni tallentuvat valokuvien kautta. Musiikki tahdittaa minua eteenpäin ympäri pääkaupunkiseutua. Jokainen päivä on uusi hieno kokemus ja täynnä uutta.
Storebrors och lillasysters samlade tilltag.
16-vuotiaan pojan pitämä blogi joka kertoo vaatteista, muodista, opiskelusta ja kaikesta muusta.
Olin paksuna, en ole enää. Se Ukko sitten putkahti huhtikuussa 2008. Esikoisen elossapitoa yritetään vähintäänkin kohtuullisesti ja raportoidaan tuloksista. Välillä juttua irtoaa ihan huumorismielelläkin verrattain epäloogisista asioista.
Jumala suhde on minulle tärkeä ja sen blogistakin huomaa. Ilman Jumalaa ja Jeesuksen armoa en tietäisi kuinka syvälle olisin vaipunut. Tiukka pipoinen en kuitenkaan ole. En tuomitse ketään tai ainakin pyrin olemaan tuomitsematta, mutta syntiä en hyväksy.
Blogissani seuraan 2-vuotiaan poikani polkuja. Blogini pohjautuu Vapaakirkon ja NMKY:n miestyön antamiin näkemyksiin miehen kasvusta. Itse olen polulla tarkkailemassa osaani isänä. Mukaan kutsun Taivaan Isän ja sinut.
Absurdi elämäni
eli 14v poika joka on muodis mukan :D
Blogi 15 vuotiaan Helsinkiläis pojan elämästä. Eli kaikkea maan ja taivaan väliltä =)! Lukekaa toki! :3
Elämää ei löytynyt kaapista, ja kun sitä ulkopuolelta kuitenkin löytyi.
Poika (-96) Lahdesta, joka on kiinnostunut mm. valokuvaamisesta, bloggaamisesta, musiikista, vaatteista sekä syömisestä. Blogiin liittyvät kysymykset ja mietteet: foreverinbluejeansss[at]luukku.com