appreciating the details
Visuaalisten alojen ammattilaisen inspiraatiokansio. Sisustamista, muotia, tyyliä, valokuvausta, ruokaa, musiikkia, käsitöitä. Havaintoja. Kauniita hetkiä. Pieniä asioita. Inspiraatiota. Tunnelmointia. Elämää.
Avainsanaan kuuluu 6 blogia.
Visuaalisten alojen ammattilaisen inspiraatiokansio. Sisustamista, muotia, tyyliä, valokuvausta, ruokaa, musiikkia, käsitöitä. Havaintoja. Kauniita hetkiä. Pieniä asioita. Inspiraatiota. Tunnelmointia. Elämää.
Buduaarin nykyvastine on lähinnä pukeutumishuone. Korsettimuodin aikana buduaari oli yksityinen tila, paikka jossa naiset saattoivat oleskella kevyemmin nyöritettyinä ja käyttää mukavampia ja kevyempiä asuja kuin julkisissa tiloissa. Nimestään huolimatta blogini ei tule tarjoamaan lukijoille pelkkää mukavaa ajanvietettä ja rentoutumista, joka edustaa turhamaista puoltani pukeutumista, sisustusta ja laittautumista käsittelevien entryjen muodossa. Täällä otetaan myös kantaa maailman epäkohtien runsauteen teräväsanaisen armottomasti ja jyrkästi ja tuodaan osa pohdiskeluista lukijakunnan tietoisuuteen.
Tuunausta ja näpräämistä rakastava ihmisyksilö selostaa sekoilustaan ystäviensä, itsensä ja romujensa kanssa. Lisäksi pohtii mikä on se suurin kysymys elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikkesta vastauksena 42.
Nuoren lepakkonaisen rehellisiä pohdintoja ihmissuhteista sekä elämästä mustalla huumorilla ja sarkasmilla höystettynä.
Crohnikko ja syömishäirikkö, wannabe-terapeutti ja -teoreetikko. Toisinaan sattuu ja toisinaan ei.
Savolainen sekopää, ADHD ja Lukihärö takaavaat virheelisesti kirjoitettua Suomea