Kukkapenkki
Kuvia pihasta ja irtonaisia huomioita vuodenaikojen vaihtelusta, kukkien kasvattamisesta ja lapsiperheen arjesta.
Avainsanaan kuuluu 139 blogia.
Kuvia pihasta ja irtonaisia huomioita vuodenaikojen vaihtelusta, kukkien kasvattamisesta ja lapsiperheen arjesta.
Kolmekymppinen nainen, joka asuttaa pientä punaista tupaa miehen, kolmen koiran, liskon ja sekalaisen ötökkälauman kanssa.
Erään naisen kirjoitelmia ja kuvia lähinnä kodista, arjesta ja kirjoista.
Blogin tarkoitus on auttaa ihmisiä säästämään rahaa hankinnoissaan.
Mies joka asuu omaan tyyliinsä. Kodin sisustaminen sekä piha, musiikki ja studio..
Päiväkirjamerkintöjä 40+ naisen elämästä työelämän, lasten, harrastusten ja painonhallinnan keskellä. Loppuvuodesta 2008 mukaan tuli myös korttiharrastus, etenkin atc-kortit ja -vaihdot.
Olen 30+ vuotias kahden lapsen kotiäiti. Asun vanhassa rintamamiestalossa mieheni, lasten sekä kissan ja marsun kanssa. Harrastan ompelua ja puutarhan hoitoa sekä pieniä tee-se-itse remontteja.
Viisihenkisen perheen elämää vanhassa puutalossa kuusikujan päässä.
Loistovinkin toiminta-ajatus perustuu loistavien vinkkien ja ideoiden julkaisuun. Haluamme toimia hyvien vinkkien ja ideoiden välittäjinä. Aihe voi olla esimerkiksi askarteluidea, ruokaresepti, terveysvinkki tai mukava tuotelöytö. Sivustolla kävijät voivat hyödyntää ilmaiseksi kaikkia esillä olevia vinkkejä ja ohjeita. Julkaisemme ainoastaan myönteisiä ja hyvän tavan mukaisia tekstejä ja kuvia. Tutustu sivuston vinkkeihin ja lähetä meille omasi.
Kauneuden etsimistä ja löytämistä vanhan talon pihapiirissä ja ruusutarhassa.
käsitöitä ja elämää...
Olen juuri jäänyt eläkkeelle opettajan virasta. Nyt on aikaa harrastaa oikein olan takaa puutarhanhoitoa, marjastusta, sienestystä, lenkkeilyä, kirjoittamista, lukemista, teatteria, matkustelua, remontteja, sisustamista, säilömistä, leipomista ja mitä ikinä mieleen juolahtaa. Aikaa on myös askarteluun: keramiikkaan, tiffanytöihin, käsitöihin, ompeluun ja vaikka paperienkeleiden tekoon. Tai ainakin niin voi kuvitella. Asun maalla omakotitalossa, jossa ruokittavana on enää vain aviomies lasten jo lähdettyä maailmalle. Talossa ja tontilla riittää silti tekemistä.
Thirty-something wannabe-strömsö, todellisuus on jotain ihan muuta. Yrittää hidastaa, mutta ei oikeastaan tiedä miten kun on tuhat rautaa tulessa aina ja iänkaikkisesti, vaikka miten hyviä päätöksiä tekisi. Puutarhahommien aiheuttamat traumat puretaan raskaaseen musiikkiin.
Olen 31-vuotias nainen Itä-Suomesta jolla on luovaa hulluutta ja elämäniloa. Kaupungissa asuva maalainen joka löytää päivittäin uusia näkökulmia elämään :).
Olen rakentanut omakotitalon, johon pikapuolin muutan vakituisesti asumaan. Kaikenlaista pientä "säätöä" on vielä jäljellä ja puutarhakin vaatii vielä suunnittelua. Naisena monet puuhat vaativat hieman sinnikkyyttä, mutta yritystä löytyy!
Kortteilua, askartelua, pihapuuhia ja joskus juhlia!
Sisustusta, viherpeukalon etsintää, arkea ja juhlaa.
Olen 38-vuotias pietarsaarelainen nainen. Olemme asuneet talossamme noin 5 vuotta, eli puutarha on melko uusi. Bloggaan puutarhanrakentamisesta, ideoista, kasveista... Eli ihan kaikesta puutarhaan liittyvästä. Kirjoitan blogia ruotsiksi. Jag är en 38-årig kvinna från Jakobstad. Vi har bott i vårt hus i fem års tid, vilket betyder att trädgården är relativt ny. Jag bloggar om tädgårdsbyggande, idér, växter. Alltså allt om trädgård. Min blogg är på svenska.
Luontovalokuvia fiiliksellä!