oopperaneule
Neulomista, virkkaamista ja välillä myös purkamista sekä oopperoiden katselua. Tapahtumapaikkana yleensä Pietari. Tervetuloa mukaan!
Avainsanaan kuuluu 18 blogia.
Neulomista, virkkaamista ja välillä myös purkamista sekä oopperoiden katselua. Tapahtumapaikkana yleensä Pietari. Tervetuloa mukaan!
Suomen sekarotuinen "venäläinen" palasi entiseen kotimaahansa opiskelemaan lääketiedettä ja huomasi pian olevansa siellä täysin vieras taustastaan huolimatta. Kulttuurieroista, ruoasta, kavereista, musiikista, matkustelusta ja omasta elämästä kirjoittaa nuori nainen nimeltä Katya.
Blogi jossa seurataan Duchennen lihasdystrofiaa sairastavan 26-vuotiaan elämää ja ajatuksia. Kävijä tulee kuitenkin huomaamaan, että vaikea sairaus ei välttämättä vie toivoa ja iloa elämästä. Tietokoneet yms. ovat hyvin tärkeitä ja blogista löydätkin paljon näihinkin asioihin liittyviä kirjoituksia.
Venäjällä asuvan Suomalaisen lääketieteen opiskelijan ajatuksia Pohjolan Venetsiasta (Pietarista) Käsittelen blogissani kulttuuria, venäläisiä tapoja, lääketiedettä ja kaikkea mikä kummastuttaa ja oudoksuttaa pientä kulkijaa suuressa maassa.
Asuu Lontoossa ja nauttii elämän pienistä iloista. Elämää ja muuta hömppää.
Painoton kellari, jossa hienostunut älyllisyys ja bakkanaalinen ilveily vetävät köyttä. Paikka jossa ei voi tehdä mitään väärin. Kulkukoiran ummehtunut ilma, joka tuoksuu halvalta kuohuviiniltä, on täynnä Zaumia, mielentakaista kieltä.
Videoblogi seuraa kolmen kuukauden ajan keväällä 2012 elämääni Pietarissa. Teen vapaaehtoistyötä sairaille lapsille ja nuorille animaatiotaideterapiaa tarjoavassa järjestössä. Seikkailen Pietarin kaduilla ja asun sata vuotta vanhassa talossa yhdessä tiukan vuokraemännän kanssa.
180 päivää Pietarissa.
Blogi valottaa ulkomaalaisen opiskelijan arkea ja elämää Venäjän Pietarissa.
Sattumuksia matkojen varrelta. Hyviä ja huonoja vinkkejä reissuille. Paljon kuvia, joiden laatu vaihtelee. Välillä on ollut hauskaakin, niin reissutessa kuin kirjoittaessakin.
Päivityksiä venäläisistä ilmiöistä pop-musiikista politiikkaan. Arvioita venäjänkielisistä kirjoista, teatteriesityksistä, elokuvista. Unohtamatta tietenkään guljailua, dushaa ja toskaa.
A Finnish girl, soon to be 30, living in St. Petersburg. Blog is about my life in Russia, supposed to be a styleblog, but my life is of course not all about style :)
Keski-ikäisen miehen uusi elämä
Vaihto Pietarissa
Vietän vaihtovuotta Pietarin teknillisessä yliopistossa ja kirjoitan Venäjän kulttuurista, venäläisistä tai mikä tuntuu vain ajankohtaiselta.