With my style
Blogini käsittelee enimmäkseen valokuvausta ja vaatteita. Kirjoittelen myös kaikenlaista elämästäni silloin kun mieli tekee.
Avainsanaan kuuluu 19 blogia.
Blogini käsittelee enimmäkseen valokuvausta ja vaatteita. Kirjoittelen myös kaikenlaista elämästäni silloin kun mieli tekee.
Päivitetty 11. lokakuuta 2011 klo 12:30
Entinen syvällinen filosofian opiskelija ja venäläisten klassikoiden ahmija on taantunut kevään, substanssien käytön ja lobotomian johdosta epäkypsäksi muotibloggaajaksi. Tervetuloa surkuttelemaan nykyistä tilaa!
Päivitetty 8. toukokuuta 2012 klo 19:13
Kirppunen pohtii itseään uudestaan ja uudestaan... kunnes löytää jotain mielenkiintoisempaa. Kirsikkana kakussa masennus, ahdistus ja epätoivo.
Päivitetty 30. kesäkuuta 2011 klo 09:09
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Päivitetty 3 tuntia, 2 minuuttia sitten
Matkalla ehjempään minuuteen. Taustalla vuosien psykiatriset hoidot ja terapia, syömishäiriöitä, masennusta, itsetuhoisuutta, pakko-oireita, suorittamista, toistuvia loppuunpalamisia, päihteiden väärinkäyttöä, epävakaita ja vaativia persoonallisuuspiirteitä ja viimeisimpänä - vihdoin - todettu dissosiaatiohäiriö. Elämä ei ole kuitenkaan ollut pelkkää kurjuutta ja kärsimystä, vaan sitä on aina vienyt eteenpäin pärjäävä, iloinen ja elämänhaluinen, traumoista tietämätön näennäisen normaali "minä". Se "minä" ei kuitenkaan ole ollut kokonainen, ja dissosioidut persoonallisuuden osat ovat vasta hiljattain alkaneet pyrkiä tietoisuuteen. Minä aion - me aiomme - selvitä.
Päivitetty 26. toukokuuta 2012 klo 10:49
Helsinkiläistoimittaja kyllästyi arjen rutiineihinsa, mutta myös mukavuudenhaluunsa. Hän ryhtyi tekemään ja kokemaan erilaisia asioita ensimmäistä kertaa - pieniä, isompia, kivoja, ei-niin-kivoja, kummallisia, muuten vain kokeilematta jääneitä. Miltä tuntui?
Päivitetty 21. toukokuuta 2012 klo 22:51
Kohta kolmekymppisen kosmetiikkajunkien tuotetestauksia, meikkimokia, elämän turhuudesta ja kauneudesta nauttimista. Merkkejä ja tuotteita laidasta laitaan, täydellisen nudepunan metsästystä ja pohdintaa pohjustuksen tarpeellisuudesta. Tervetuloa parantamaan pintaa!
Päivitetty 31. toukokuuta 2008 klo 22:56
Tarina on pitkä kuten matkakin. Minun on kuitenkin kerrottava Mellan tarinaa, hengitettävä vielä tovi, sillä tähän tosikertomukseen lukeutuu liuta tapahtumia ja tekoja, joita en ole missään voinut tuoda esille. Jos nostaisin kissan pöydälle, laulaisin vain itseni syvemmälle tähän suohon.. menettäisin viimeisetkin rippeet elämästä ja siinä samalla laukaisisin pommin, jonka sirpaleet epäoikeutetusti leviäisivät veitsen terävinä; tuhoten, tappaen.
Päivitetty 15. huhtikuuta 2009 klo 05:29
humoristinen, mukava ja erityinen 17-vuotias tyttö kirjoittaa sekavia ja syvällisiä ajatuksiaan elämästään monelta eri kannalta katsottuna, ja yrittää elää elämäänsä oikealla asenteella ja saavuttaa tapahtuma rikkaan mukavan elämän vastoinkäymisistä surematta.
Päivitetty 12. syyskuuta 2009 klo 19:57
Vinkkejä ja ohjeita ihmissuhteisiin, uraan, kotiin ja elämään yleisesti.
Päivitetty 12. huhtikuuta 2012 klo 05:12
Matka arjesta, työstä sekä elämänkokemuksista nousseiden asioiden ytimeen. Varoitus! Sisältää paljon itsetutkiskelua ja kuvia.
Päivitetty 21. toukokuuta 2012 klo 10:12
Tämä blogi kertoo yhden hippiäisen elämästä.
Päivitetty 21. kesäkuuta 2011 klo 04:33
Mielenterveysongelmaisen naisenalun pohdiskeluja ja kertomuksia elämästä, kuolemasta ja kaikesta siltä väliltä.
Päivitetty 29. heinäkuuta 2011 klo 15:40
20-vuotiaan nuoren naisen pohdintoja
Päivitetty 27. joulukuuta 2011 klo 08:24
