80 kilon keijukainen
20-vuotiaan nuoren naisen pohdintoja
Avainsanaan kuuluu 19 blogia.
20-vuotiaan nuoren naisen pohdintoja
Vinkkejä ja ohjeita ihmissuhteisiin, uraan, kotiin ja elämään yleisesti.
humoristinen, mukava ja erityinen 17-vuotias tyttö kirjoittaa sekavia ja syvällisiä ajatuksiaan elämästään monelta eri kannalta katsottuna, ja yrittää elää elämäänsä oikealla asenteella ja saavuttaa tapahtuma rikkaan mukavan elämän vastoinkäymisistä surematta.
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Helsinkiläistoimittaja kyllästyi arjen rutiineihinsa, mutta myös mukavuudenhaluunsa. Hän ryhtyi tekemään ja kokemaan erilaisia asioita ensimmäistä kertaa - pieniä, isompia, kivoja, ei-niin-kivoja, kummallisia, muuten vain kokeilematta jääneitä. Miltä tuntui?
Kohta kolmekymppisen kosmetiikkajunkien tuotetestauksia, meikkimokia, elämän turhuudesta ja kauneudesta nauttimista. Merkkejä ja tuotteita laidasta laitaan, täydellisen nudepunan metsästystä ja pohdintaa pohjustuksen tarpeellisuudesta. Tervetuloa parantamaan pintaa!
15-vuotiaan runsaskuvainen ja vähätekstinen blogi elämästään.
Kirppunen pohtii itseään uudestaan ja uudestaan... kunnes löytää jotain mielenkiintoisempaa. Kirsikkana kakussa masennus, ahdistus ja epätoivo.
tyttö, joka kirjoittaa ongelmistaan. masennus, epävakaa persoonallisuus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja EDNOS. tule mukaan.
Mielenterveysongelmaisen naisenalun pohdiskeluja ja kertomuksia elämästä, kuolemasta ja kaikesta siltä väliltä.
Entinen syvällinen filosofian opiskelija ja venäläisten klassikoiden ahmija on taantunut kevään, substanssien käytön ja lobotomian johdosta epäkypsäksi muotibloggaajaksi. Tervetuloa surkuttelemaan nykyistä tilaa!
Matkalla ehjempään minuuteen. Taustalla vuosien psykiatriset hoidot ja terapia, syömishäiriöitä, masennusta, itsetuhoisuutta, pakko-oireita, suorittamista, toistuvia loppuunpalamisia, päihteiden väärinkäyttöä, epävakaita ja vaativia persoonallisuuspiirteitä ja viimeisimpänä - vihdoin - todettu dissosiaatiohäiriö. Elämä ei ole kuitenkaan ollut pelkkää kurjuutta ja kärsimystä, vaan sitä on aina vienyt eteenpäin pärjäävä, iloinen ja elämänhaluinen, traumoista tietämätön näennäisen normaali "minä". Se "minä" ei kuitenkaan ole ollut kokonainen, ja dissosioidut persoonallisuuden osat ovat vasta hiljattain alkaneet pyrkiä tietoisuuteen. Minä aion - me aiomme - selvitä.
Tarina on pitkä kuten matkakin. Minun on kuitenkin kerrottava Mellan tarinaa, hengitettävä vielä tovi, sillä tähän tosikertomukseen lukeutuu liuta tapahtumia ja tekoja, joita en ole missään voinut tuoda esille. Jos nostaisin kissan pöydälle, laulaisin vain itseni syvemmälle tähän suohon.. menettäisin viimeisetkin rippeet elämästä ja siinä samalla laukaisisin pommin, jonka sirpaleet epäoikeutetusti leviäisivät veitsen terävinä; tuhoten, tappaen.
Matka arjesta, työstä sekä elämänkokemuksista nousseiden asioiden ytimeen. Varoitus! Sisältää paljon itsetutkiskelua ja kuvia.
Tämä blogi kertoo yhden hippiäisen elämästä.
Elämää, romantiikkaa, valokuvia, musiikkia ja aforismeja. Nuori nainen etsii jotain mihin uskoa.
2. vuoden lukiolaisen elämänrumbaa kaikkine tunnepuuskineen kaikkineen :-) shoppailu, keikkailu, matkustelu ja ruoka ovat lähellä sydäntä. tämä ei ole life, style tai lifestyle blogi. tänne mä vaan kerron mitä mulle kuuluu ja kaikkille se ei sovi. :-)
Blogini käsittelee enimmäkseen valokuvausta ja vaatteita. Kirjoittelen myös kaikenlaista elämästäni silloin kun mieli tekee.