omasivu.fi:ssä tapahtuu
omasivu.fi:ssä kirjoitellaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Kaikki innokkaat voivat myös perustaa oman blogin tai luoda omat kotisivut.
Avainsanaan kuuluu 153 blogia.
omasivu.fi:ssä kirjoitellaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Kaikki innokkaat voivat myös perustaa oman blogin tai luoda omat kotisivut.
Belgiassa asuvan suomalaisen äidin blogi perhe-elämästä, lasten kasvatuksesta, kulttuurieroista ja kaksikielisyydestä.
Seikkailua 21-vuotiaan äidin maailmassa. Menossa mukana 05/2012 syntynyt poika ja kihlattu. Arkea, huvia ja kaikkea siltä väliltä. Myös jäätävä vauvakuume hankittu. Oman pään sisältöä sullottu blogimuotoon. Välillä mukaan mahtuu myös sisustamista ja reseptejä arjen herkuista. Kannattaa tsekata!
Kaikenlainen käsillätekeminen ja kotoisan kodin luominen sekä ylläpitäminen ovat tärkeitä blogissani. Kirjoitan arjen askareista, eletystä elämästä, iloista ja suruista. Kertoilen sisustusprojekteistani ja käsitöistäni saaristovillassa. Valmistan vintage-henkisiä tyynyjä ja sisustussydämiä itseni ja muiden iloksi.
Elämää keski-iän, ylipainon, krenkkojen, musiikkiopintojen, kahden kissan, yhden miehen ja Pätkän - niin, ja sen Downin syndrooman kanssa. Tapahtuu laitakaupungilla 40-luvun kerrostalokolmiossa, jossa on narisevat lautalattiat, vetoisat ikkunat, kaikenlaista tavaraa sekä kotikummitus Veikko.
Meren takana tapahtuu kaikenlaista! Monelle kummallisia asioista, mutta kyllä aivan arkipäivääkin. Kakkavaipoista sorsajahtiin joista voidaankin hypätä käsitöistä hellan eteen!
Moi! Olen 26 vuotias pienen tytön äiti ja kirjoittelen asioista jotka minua kiinnostavat kuten pukeutuminen, lapset, sisustaminen, ruoka ja kaikki kauneuden ja hiusten hoitoon liittyvät jutut. Matkustamisestakin mielelläni kirjoittaisin koska pidän siitä kovasti mutta blogini olisi hyvin tyhjä jos vain se olisi aiheena!
Kiireettömästä elämästä nauttivan kotiäidin (-82) päiväkirja. Välillä ärripäät lentelee, toisinaan taas kaikki on yhtä hymyä. Elämää täyttää tällä hetkellä yllätysraskaus (la 08/13). Tahtia taputtaa Veikka (03/10) ja Tyty (06/11). Mukana myös aviomies Tee.
23-vuotias Vaimo ja maailman suloisimman tytön tuore Äiti kirjoittelee kuulumisiaan rakkaimmille ihmisille ympäri Suomen ja maailman ja ehkä ihan vähän myös omaksikin iloksi. Kirjoitteluun aiheuttaa katkoja englannin kielen opiskelu Turun yliopistossa ja ihanan miehen kainalo sohvalla !
Kotiäidin blogi
37 vuotias perheenäiti pitää blogia elämästään ja kaikesta muusta pienestä !
06/95 äiti, 04/93 isä ja 07/12 poika. Asiaa asiasta ja sen vierestä.
30-kymppinen kolmen äiti kirjoittelee ja valokuvaa kaikkea kivaa ja kaunista. Pääosassa kaikenlainen pintapuolinen hömppä, kuten lastenvaatteet. Lämpimästi tervetuloa kurkistamaan Willa Fox'iin! :)
Miltä elämä maistuukaan Norjalaisessa pikkukylässä kolmen Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen? Perheen äiti ja jumppaohjaaja kertoo blogissaan elämästään uusessa maassa. Mukaan mahtuu myös jälkapallohössötystä pelaaja vaimokkeen näkökulmasta.
Lapsi. Perhe. Elämä. Valokuvaus. Sisustaminen. Kulttuuri. Muoti. Ruoka. Niistä on Hunajaista-blogi tehty!
21-vuotias äiti kertoilee syyskuussa 2012 syntyneen poikansa kuulumisia. Mukana menossa sekarotuinen tyttökoira Nana sekä ihana avomies H.
Elämäämme kotona yhden voimakastahtoisen, haastavan ja ihastuttavan kaksivuotiaan pojan sekä iisin ja rauhallisen tyttövauvan kanssa. Seassa myös yleistä pohdintaa kasvatuksesta maisterin kynästä. Tekstiä kahden pienen kaitsemisen vaikeudesta ja ihanuudesta.
Elämää pienen tyttövauvan, miehen ja kahden koiran kanssa. Pieniä ja suuria kokemuksia, unelmia ja arjen iloja.
26-vuotias, Kaapon 3v ja Elviksen 1v, kotiäiti Helsingistä kirjoittelee aiheesta kuin aiheesta. Kinnostuksen kohteina koti, sisustus, vaatteet äitiys ja kaikki muu ihana hömppä. Haaveilua, arkea, juhlaa, ilmiöitä ja kaikkea siltä väliltä. Päiväkirjamainen blogi elämästä.
Kirjoitan blogia perheestäni, shoppailusta, arjestamme sekä kaikesta ajankohtaisesta.