[nimi vaihdettu]
omalla vastuulla
Avainsanaan kuuluu 31 blogia.
omalla vastuulla
Isonpienen tytön elämää. Entä jos ei osaakkaan syödä oikein?
Yksinäisen tytön tavoittelua syömishäiriöön, kun elämässä ei ole muuta sisältöä.
Blogi 15-vuotiaan tytön yrityksestä laihtua ja tulla täydelliseksi.
Blogi käsittelee muun muassa koulukiusaamista, masennusta, ahdistuneisuutta, itsetunto-ongelmia, ihmissuhteita, elämänhallintaa ja itsensä kehittämistä. Tavoitteenani on tarjota lukijoille tietoa ja vinkkejä edellä mainittuihin aihealueisiin liittyen. Lukijoilla on lisäksi mahdollisuus kysyä minulta kysymyksiä, jotka julkaistaan vastauksineen blogissa. Kaikkien vapaassa käytössä on VertaisChat, jossa järjestetään myös tarkempia tapaamisaikoja erilaisille kohderyhmille, kuten masentuneille ja koulukiusatuille.
Lukiolaistyttö yrittää käsitellä surua ja yhteiskunnan aiheuttamia paineita. Kärsii syömishäiriöstä ja masennuksesta. Kirjoittaa ajatuksistaan toivoen, että se tukisi samojen asioiden kanssa kamppailevia tai herättäisi ajatuksia. Pohtii elämänkatsomusta, kulttuuria, seksuaalisuutta, perhe- ja ystävyyssuhteita.
Elämää oman sairaan mielensä kanssa, kirjoittamista sellaisista asioista, joista ei ota mitään selkoa... Itseinhoa ja itsetuhoisuutta ahmimiskohtauksien jäljiltä, innostuneita hihkaisuja onnistuneiden paastopäivien jälkeen.
18-vuotias tyttö purkaa elämäänsä ja laihduttaa.
18-vuotiaan tytön kamppailua syömishäiriön ja masennuksen kourissa.
Kohti normaalia elämää ja onnellista arkea. Kirjoittaja haluaa vauvoja, vakaan parisuhteen, työn ja normaalin elämän. Ruuan paras ystävä vai kenties toistepäin. Ammattitaitoinen moraalifilosofi, itseoppinut introspektiivinen psykiatri ja halvan eineslihan syöjä. Olen alati ristiriitainen ja pahoillani siitä.
14 vuotiaan tytön blogi masennuksesta ja laihduttamisesta sekä koulussa käynnin vaikeudesta ja perfektionismista
Perfektionistin taistelua masennuksen, syömishäiriön, ihmissuhteiden, koulun ja työn kanssa.
Läskeille pysyvä HEIPÄHEI!! Seuraa matkaani perhosten maahan. Sinne otan äkkilähdön, hinnalla millä hyvänsä. Täällä kirjoittelen samalla sairaita mietteitäni.
Omia kokemuksia masennuksesta ja parantumisprosessista
Erään tyttölapsen elämää monenlaisen kivun kanssa.
Vahvuuteen sairastunut tyttö pääsee eroon perfektionismista, masennuksesta ja syömishäiriöstä.Harrastaa myös valokuvausta.
Nuoren naisen ajatuksia, itsensä ruoskintaa ja elämää epävarmuudessa. Ihmissuhteet=sekamelska, pakkomielle=täydellisyys.
Katsoo nyt, mitä tästä tulee.
Bloggailu elämän ja kirjoittajankin blokeista, niiden kanssa elämisestä ja niistä selviämisestä. Pääpäänavailunaihe kymmenisen vuotta mukana kulkenut syömishäiriö, myös täydellisyyden tavoittelun aiheuttama yleinen ahdistus ja näiden integroiminen yllätystekijään nimeltä oikea elämä.