Äärelän penkissä, pelloilla ja pientareilla
Kotipihan penkkien, peltojen ja pientareiden kasvustot
Avainsanaan kuuluu 45 blogia.
Kotipihan penkkien, peltojen ja pientareiden kasvustot
Rintamamiestalon piha ja puutarha elää ja muuttuu, valmista ei tule onneksi koskaan ! Rakastan perennoja, erityisesti kivikkokasveja ja sipulikukkia. Hyötypuutarhaakin on nimeksi kukkien seassa. Tervetuloa vilkaisemaan Kukkahamsterin pihalle !
Puutarhani arkea ja juhlaa.
quu on kasvikerälijä, jonka keräily ulottuu kahteen puutarhaan. Siinä missä Oulun pikkupiha harmittaa, niin Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla oleva suurempi puutarha ihastuttaa. Kaksi niin eri puutarhamaailmaa tarjoaa eri näkökulmia puutarhanhoitoon. Kasveja on kerääntynyt yli 1700 erilaista, joista valtaosa on perennoja. Kirjoitan osan tekstistä myös englanniksi, sillä ulkomaisia lukijoita on paljon. Tekstejä saattaa ilmaantua paljonkin viikossa ja taas olla hetken hiljaisuutta. Kesällä tekstejä syntyy puutarhakiireiden takia vähemmän. Tervetuloa mukaan ja kommentit aina tervetulleita! :)
Kauneuden etsimistä ja löytämistä vanhan talon pihapiirissä ja ruusutarhassa.
Suunnitelmissa on uudistaa pihamme kokonaisuudessaan. 2008 vuoden aikana aloitetaan terassin teolla. Varsinaiset istutukset ja muut työt ajoittunevat vuodelle 2009. Toisinaan kirjoitan myös muista remonttihommista.
Tämän blogin kautta voit seurata kesän etenemistä Turun Raunistulassa ja tutustua puutarhamme kasveihin. Voit myös laittaa kuulumisia muualta Suomesta tai kertoa omia kokemuksiasi puutarhan hoidosta. Toivottavasti saamme aikaiseksi myös vilkasta keskustelua. Otan mielelläni vastaan uusia vinkkejä puutarhanhoidosta, joten kommentoi rohkeasti vaan!
Intohimoinen kortti- ja koruharrastaja eikä puutarhakaan jää huonolle osalle.
Aloitteleva puutarhuri kesyttää villiintynyttä tonttiaan. Tontin pinta muistuttaa ajoittain kuun kamaraa - tavoitteena keidas kuun pinnalla.
Tiipero-82:n versovampi ja vihreämpi puoli
Pihasuunnittelijan näkemyksiä ja kuvia puutarhoista, pihasuunnittelusta sekä muista luontoon liittyvistä aiheista.
Hortonomi suunnittelee ja rakentaa pihoista ja puutarhoista unelmia itselleen ja muille.
Informatiivinen blogi kuunliljoja vaivaamasta Hosta viruksesta (HVX) kuvineen. Jokaisen kuunliljoja kasvattavan puutarhurin kannattaa lukaista blogi kertaalleen läpi.
Mettäperä on nimensä mukaisesti metän keskellä oleva kylänperukka, jossa on kaikkiaan kuusi taloa. Me hamsterit asutamme perheinemme Mettäperän kahta vanhinta tilaa, jotka on perustettu 1770-luvulla. Tässä blogissa tarinoimme maalaiselämästä ja kiinnostuksen kohteistamme, kuten talonpoikaiskulttuurista, historiasta, ruuasta, puutarhasta, käsitöistä, luonnosta ynnä muusta arkielämäämme sivuavista asioista.
Kokopäivätoimista ristipistokirjontaa omista malleista ja kivikkokasvien kasvatusta
Talvella unelmoin puutarhastani, ja maalaan tauluja ja teen huovuttamalla erilaisia hahmoja ym. Keväällä unelmani täyttyy kun siirryn puutarhaani.
Kotipuutarhuri ja itseoppinut puutarhasuunnittelija rakentaa ja hoitaa pientä, kukkivaa puutarhaa. Blogissa kerrotaan ruusuista, perennoista, kukkivista pensaista ja puista... ja talvella myös viherkasveista, leikkokukista ja kausikasveista.
Puutarhan tapahtumia ja käsitöitä laidasta laitaan...