Avainsanaan kuuluu 80 blogia.
30+ pariskunta muutti maalle kun pääkaupunkiseudun hälinä alkoi rasittaa liikaa. Perheeseen kuuluu pikkuinen duracell-koira, 1-vuotias jackrussellinterrieriuros. Kirjoitan ajatuksistani suodattamattomalla tajunnanvirtatekniikalla. Sisustusvimma iski muutettuamme omakotitaloon 7/2010.
Silmät? Usko jos tahdot.
"You have no life", ne sanoo. Masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivän 18-vuotiaan tytön ajatuksia yksinäisyydestä, koulukiusaamisesta ja kaukosuhteesta.
Olen pieni ja itsepäinen Kissa, joka osaa tehdä mistä tahansa hyvin vaikeaa. Ihmettelen maailmaa terävin kissansilmin ja yritän oppia selättämään ahdistukseni sekä olemaan onnellinen.
Elämän tärkein asia on vauvat. Minulla on kaksi, joista yksi täyttää sylini ja päiväni. Haaveilen uusista vauvoista ja pelkään uutta raskautta.
Miltä syömishäiriösta irroittautuminen tuntuu? Millaista on repiä itsensä irti siitä mustasta suosta joka vain tappaa ellei sieltä nousisi? Miltä elämän sen jälkeen näyttää, kuulostaa, tuntuu ja maistuu. Siitä tämä blogi kertoo. Matkalla minuksi, matkalla ehjäksi.
Seksiaddiktin puolison mietteitä elämästä
Kokonaisvaltainen hyvinvointi, Tasapaino & Onnellisuus... Puolimielen blogi on osa elinikäistä projektiani kehittyä ihmisenä, toteuttaa itseäni ja elää mahdollisimman onnellista elämää. Täällä on tilaa ajatuksille, oivalluksille, luovuudelle! Tervetuloa jakamaan kokemuksia ja onnen pilkahduksia!
Varovaista yritystä käydä läpi sitä, mitä joskus tapahtui. Sitä, mistä puhuminen tuntuu mahdottomalta. Sitä, mistä olisi helpompi vaieta.
Tositarina 16-vuotiaasta lukiolaisesta, joka kärsii vaikeasta masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöstä ja sosiaalisesta fobiasta. Voiko sairas mieli tappaa minut?
Yöllisiä ja päivisiä hetkiä, kun arki kohtaa masentuneen ihmisen. Pieniä huomioita.
my life is shit. pian 16-v. tyttö joka kärsii vaikeasta masennuksesta, anoreksiasta ja ahdistuneisuushäiriöstä purkaa tunteitaan.
Rankkoja asioita kuvaillistettuna elämän varrelta.
Kun ei ole ketään kelle purkaa mieltään, puretaan tänne. Ei näitä kukaan haluaisi kuullakaan.
6 vuotta kadoksissa, eikä vieläkään löytänyt tietä takaisin.
Pitkällä matkalla pelon, ahdistuksen, alakulon, ilon, surun, häpeän, riittämättömyyden, avun pyytämisen ja vastaanottamisen vaikeuden kanssa. Eksyksissä oman päänsä sisällä. Erään parikymppisen opiskelijan yritys löytää perille. Tai edes puoliväliin.
Paikallaan junnaavia kertomuksia yksinäisyydestä ja kyvyttömyydestä.
Tunnen olevani kuin lasikaapissa jossa ilma on loppumassa. Pelkään itse avata ovea, mutta kukaan muukaan sitä ei tule tekemään, vaikka niin ehkä toivoisin. Tämä blogi toimii toivottavasti paikkana kertoa tunteista ja oloista joita minulla on; siitä minkälaista on olla erilainen.
Sanoja ja mielipiteitä laidasta laitaan kaikesta, mutta suurimmaksi osaksi omasta elämästäni ja omista mielipiteistäni. Pääaiheina ihmissuhteet ja tunne-elämä.
