Kriisipuuro
Derp.
Avainsanaan kuuluu 295 blogia.
Derp.
Musiikkiin keskittyvä blogi, josta löytyy arvosteluja, artikkeleja, videoita ja kaikkea kummaa. Blogissa sivutaan myös elokuvia, pelejä, tietotekniikkaa, kuvankäsittelyä ja kaikkea mahdollista kirjoittajaa kiinnostavaa.
Fiilistelen grafiikkaa, musiikkia, ohjelmointia ja matkailua blogissani ja yritän samalla löytää elämän tarkoituksen.
Kerron mielipiteitäni ja ajatuksiani maailmasta, Suomesta ja erilaisista itseäni kiinnostavista asioista
Ikuinen scifisti, tarpeettoman pitkäaikainen otaku ja tasaisin väliajoin lautapelien kimpussa oleva porilainen kirjoittelee pelottavaan tahtiin Warhammer 40.000-pelistä, scifistä, elokuvista ja äärimmäisestä epätodennäköisyysmoottorista.
Laadukkaat linkit ja vinkit netin ihmeelliseen maailmaan
Arvioita elokuvista, peleistä ja kirjoista. Jutuissa kolme eri tasoa muutaman lauseen yhteenvedosta pidempään ja laajempaan jorinaan.
Lapselle Netin neljä blogistia tutustuu lastenvaatteiden ja tarvikkeiden maailmaan. Seuraa trendejä ja kertoo kokemuksiaan.
Levottomat kädet, levottomat jalat, levottomin mieli - kätilön pudottaman kirjallisuudenopiskelijan käsitöitä, matkoja ja mietteitä, kaikki hipillä tai nörtillä kierteellä. Klikkaa tägilistasta omaa suosikkiharrastustasi ja istahda hetkeksi samalle oksalle! :)
Aikuisen miehen lautapelipäiväkirja, jossa pureudutaan lautapelien maailmaan välillä huumorilla, välillä vakavammin. Lapsuuden ajanviete on muuttunut harrastukseksi, kun pelit ovat kehittyneet Monopolin ajoista todella paljon.
Vinkkejä eri lautapeleihin (esim. Scrabble).
Hyllyyni syystä tai toisesta kulkeutuneet lautapelit.
Lauttsaaren shakkikerhon (Helsinki) blogi.
The Sims 3:n legacy challengeen löyhästi pohjautuva tarina. Tarina kertoo Avallonin Bridgeportissa asuvan suvun vaiheista. Suvun pää, Dina Avallon on varkauden takia karkoitettu haltiasuvustaan ihmisten pariin.
Inaria Interactiven kehittäjä blogi. Tutustu henkilöihin Lead The Meerkats pelin taustalla. Kehittäjiä, taustatietoja ja kehittäjien omia kommentteja projektin kehityksestä.
Blogista tulee löytymään mm. omia mielipiteitäni ja ajatuksia erilaisista pokeriin liittyvistä asioista kuten uutisista ja tapahtumista, olivatpa ne sitten Suomessa, Euroopassa tai maailmalla. Lisäksi tulen kirjoittamaan raportteja liveturnauksista ja mahdollisilta matkoilta sekä kertomaan ajankohtaisia pelaajia kiinnostavia Gonagas -uutisia. Eli kaikenlaista mikä liittyy pokeri -sanaan.
Living in the Moving Forest-POKÉMONblogia pitää 19-vuotias tyttö, joka pyrkii blogissa käsittelemään aihetta leikkisästi ja vakavammin jokaiselta osa-alueelta. Tervetuloa siis lukemaan, uudet ja vanhat kävijät :-).
Lonkeropiirakka käsittelee kaikkea populaarikulttuuriin ja vähän muuhunkin liittyvää asiaa. Kirjoittajina toimivat pariskunta Grandpa Cthulhu ja Korppisusi jotka omaavat kumpikin osaltaan pitkän ja monipuolisen historian aiheen parissa. Esittelemme tv-sarjoja, kirjoitamme katsomistamme elokuvista, pelaamistamme peleistä ja lukemistamme kirjoista ja raportoimme Suomen genretapahtumista. Pelien saralla keskitymme lähinnä Xboxiin ja lautapeleihin mutta välillä muihinkin. Anime, manga ja länsimainen sarjakuvakin saattavat vilahtaa joukossa.
19-vuotiaan taideopiskelijan elämää ja mietteitä.