Keken kotisivut
Keken kotisivut - asiaa pokemonista ja muista minua kiinnostavista asioista.
Avainsanaan kuuluu 40 blogia.
Keken kotisivut - asiaa pokemonista ja muista minua kiinnostavista asioista.
Päivitetty 14. maaliskuuta 2008 klo 05:25
Lisätietoa – Seuraa blogiaSuomessa asuvan japanilaisnaisen Mariruun blogi suomeksi sekä japaniksi. Kirjoitan jokapäiväisiä asioita. Tervetuloa kurkistamaan♪
Päivitetty 11 tuntia, 23 minuuttia sitten
Lisätietoa – Seuraa blogiaPohdintaa, piirtelyä ja gota.
Päivitetty 24. huhtikuuta 2012 klo 12:41
Käsittelen blogissani muunmuassa Motion Capturea, animointia, 3D mallinnusta sekä Massive nimistä ohjelmistoa. Olen pelialan opiskelija ja saatat oppia täältä yhtä sun toista! Arvon myös kaksi kertaa kuussa ilmaisen Spotifykutsun!
Päivitetty 24. toukokuuta 2012 klo 00:51
ShoutHill.fi on rennolla asenteella toimitettu peliblogi, joka keskittyy kertomaan pelialan tärkeimmistä tapahtumista. Mukana myös peli- ja laitetestejä sekä yleistä turinaa digitaalisen viihteen maailmasta ja ilmiöistä.
Päivitetty 23 minuuttia sitten
Pieniä anekdootteja, sekä juttuja peleistä ja pelimaailmasta.
Päivitetty 1. huhtikuuta 2010 klo 13:40
Klubimies kertoo kokemuksiaan yöelämästä ja välittää tunnelmia, jotka yökerhoissa vallitsee.
Päivitetty 11. marraskuuta 2008 klo 22:10
Me jotka demitämme oikein mielellämme ja taistelemme kalliomursuja vastaan päätimmme perustaa blogin ja tässä se nyt on.
Päivitetty 7. kesäkuuta 2010 klo 22:39
Peliteollisuus laitetaan Hack'n'Slashissa poikki ja pinoon. Blogi seuraa peliteollisuuden tapahtumia, tekijöitä ja kiinnostavia julkaisuja.
Päivitetty 19. marraskuuta 2009 klo 02:49
Blogi sisältää peliarvosteluja ja mielipiteitäni pelaamista, sekä muuta viihdettä.
Päivitetty 28. toukokuuta 2010 klo 00:41
Lapsiperheen arkeen ja juhlaan.
Päivitetty 31. elokuuta 2011 klo 19:00
Reality Game X on peli jossa fiktio ja todellisuus sekoittuvat mieltä kutkuttavalla tavalla. Pelaajat saavat blogin välityksellä vihjeitä, joiden avulla peli etenee. Rajapinta todellisuuden ja fantasian välillä rikkoutuu, kun pelaajat saavat oikeita puheluja, sähköposteja, kirjeitä tai saattavat jopa joutua seuratuksi.
Päivitetty 11. kesäkuuta 2011 klo 08:49
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogia18-vuotias lukion kolmatta vuotta käyvä poika kirjoittelee elämästä kaupungin ulkopuolella asumisesta ja olemisestaan. Lähin kaupunki, missä asuu, on todella pieni ja sinnekin on matkaa... Mitä tapahtuu? Siinäpä kysymys. Kirjoittaa todella sekaisin olevaa tekstiä, yhdistäen monia ihmisiä ja tapahtumia... Yrittää vähentää huulirasvan käyttöä.
Päivitetty 13. maaliskuuta 2012 klo 18:58
Uutisoimme mielenkiintoisista sovelluksista/ohjelmista Symbian^3 puhelimille. Lisäksi Nokia N8 liittyviä uutisia ja muita juttuja kuten oppaita, ohjeita ja vinkkejä.
Päivitetty 27. toukokuuta 2012 klo 11:00
HUOM:Evitan suurarvonta, jossa palkintona on Lapponian 2800€ arvoinen kaulakoru. Arvonta suoritetaan. Osallistuminen ei edellytä lehden tilaamista 31.1.2013. -Ei lehden tilaamista vaan pelkkä arvonta. Tarjouksia ja alennuksia erilaisista tuotteista,jopa 90% alennusta.Tuote esimerkkejä mm: meikit,tietotekniikka,muoti,matkailu,korut,pikavipit,kännykät,hifi, ymym. -UUTUUTUNENA Lapsille ilmaisia kirjoja sekä leluja. -Nettihuutokauppa tarjoaa 10€ ilmaiseksi uusille rekisteröijille palveluun,eli 10€ ilmaisia huutoja,ennenkaikkea ei edellytä talletusta vaan pelkän rekisteröitymisen palveluun. :-) :-) *Huudettavana mm.Kahvia, iphone, Led tv, lahjakortteja, suklaata, läppäreitä ymym... -Autotuning osat edullisesti suomen suurimmasta liikkeestä. * Koni-iskunvaimentimet Saksan hinnoilla. Pyydä tarjous JA Säästä roimasti! * VAHVAT KYTKIMET: viritetyt autot, vaununveto, kilpakäyttö. Myös tilaustyöt. * ALKUPERÄISET 2-MASSAVAUHTIPYÖRÄT & MUUNNOSSARJAT: Säästä SATASIA! *YMYM
Päivitetty 1. maaliskuuta 2012 klo 10:33
Sims 3 pelin legacy challengeen pohjautuva tarina Adams-suvusta.
Päivitetty 16. toukokuuta 2012 klo 22:39
Lisätietoa – Seuraa blogiaPelipuuma tarjoaa ytimekkäitä Xbox 360-peliarvosteluita. Blogini keskittyy Xbox 360-peleihin, joiden arvosteluita julkaisen blogissa. Blogistani löydät myös Hall of Famen, johon on koottu parhaaksi arvostelemani pelit.
Päivitetty 12. tammikuuta 2012 klo 23:56
Vaaleanpunaisia ajatuksia peleistä ja pelaamisesta. Peliarviosteluja, esittelyjä ja pelimaailman ilmiöiden ihmettelyä sekä paikoin myös kriittistä pyörittelyä naisnäkökulmasta.
Päivitetty 26. toukokuuta 2012 klo 15:35
Tämä blogi tarjoaa uusimmat Angry Birds ™ uutiset ja juorut. Lisäksi täältä löytyy tietoa oheistuotteista sekä monesta muusta. Tervetuloa lukemaan!
Päivitetty 9. toukokuuta 2012 klo 10:32
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogia
