Hyrskynmyrskyn
Hyrsky Myrskysen lisääntymissuunnitelma - tarkoitettu omaksi päiväkirjaksi ja mahdollisesti vertaistuen saamiseksi.
Avainsanaan kuuluu 12 blogia.
Hyrsky Myrskysen lisääntymissuunnitelma - tarkoitettu omaksi päiväkirjaksi ja mahdollisesti vertaistuen saamiseksi.
Naimisissa oleva kolmekymppinen esikoistaan yrittävä nainen kertoo tuntemuksiaan lapsettomuudesta ja lapsettomuushoidoista.
27-vuotias nainen ja 31-vuotias mies. Vauvatilaus tehtiin 8/2010, mutta paketti ei ole vieläkään perillä. Diagnoosit meillä jo on, auttaisiko uusi resepti?
Tasapainoilua arjen pienten sekä suurten ilojen ja surujen keskellä. Päällimmäisenä blogin perustamiseen johtaneena ajatuksena on toive omasta lapsesta. Haave on nyt askeleen lähempänä toteutumista, laskettu aika on lokakuussa 2012. Tänne on tarkoitus purkaa kaikki mielessä vellova. Se, mitä ei voi tai tohdi huutaa ääneen. Kirjoittajana kolmeakymppiä lähestyvä Kahlaajatyttö.
30-vuotiaan naimisissa olevan wannabeäidin blogi lapsettomuuteen ja lapsettomuushoitoihin liittyvistä tuntemuksista, kokemuksista ja näkemyksistä.
28-vuotias nainen, joka laihduttaa,jotta voisi saada mahdollisuuden tulla vielä joskus äidiksi.
Kolmikymppisen naisen matka äidiksi alkaen ensimmäisistä lapsettomuushoidoista päättyen toivottavasti vauva-arkeen. Kuukautiskiertojen ja aamulämpöjen spekuloinnin lisäksi ihan vaan arkea ja välillä vähän juhlaakin.
Miltä tuntuu menettää jokin osa naiseudesta, varmuudesta tulla äidiksi? Pienen tytön äidin ajatuksia lapsettomuuden taipaleelta äitiyteen.