elämää smykkinä
Parturi-kampaajapiskelijan blogi kaikesta mieleen juolahtavasta. Pääpaino kuitenkin opinnoissa, niiden edistymisessä ja hiusasioissa.
Avainsanaan kuuluu 23 blogia.
Parturi-kampaajapiskelijan blogi kaikesta mieleen juolahtavasta. Pääpaino kuitenkin opinnoissa, niiden edistymisessä ja hiusasioissa.
Nuoren syömishäiriöisen taistelua kuiville. Elämän pohdiskelua ja ihmettelyä. Omaa arkea ja muotimaailman sueraamista.
Olen -94 syntynyt tyttö Länsi-Suomen suunnilta. Blogiini postailen paljon kauneudesta. Myös muoti ja oman elämän tapahtumat kuuluvat mukaan. Toivottavasti viihdytte blogissani! Tervetuloa ♥
Kahden 16 vuotiaan ensimmäistä vuotta parturi-kampaaja koulua käyvän lifestyle blogi, jossa käsitellään aiheita niin hiuksista kynsiin kun suruun ja rakkauteenkin.
Kuvapainoitteinen blogi, aiheesta ja sen vierestä.
17-vuotiaan Parturi-kampaajaksi opiskelevan tytön elämää lähinnä pyörien tukkakriisien ja vaatekokeilujen ympärillä.
Olen alun perin Oululainen 17- vuotias kampaaja uralle kiihkeästi haluava tyttö jolla ei tempperamenttiä puutu. Makuasiat on tärkeitä ja mielestäni koskaan ei saisi sanoa "no en tiiä" tai "iha sama" sillon hukkaa elämänsä! Musiikkia kuuntelen paljon; pääasiassa hiphoppia, räppiä ja psykedeelistä trancea, mutta paljon muutakin. "Sitä mikä sattuu kuulostaan hyvälle mun korvaan." Suoraan sanon asioita monesti ja siitä ei kannata kenenkään vedellä hernettä nokkaan. Kaksoistutkintoa suoritan, joten koulu pyörii isona osana elämää, siitä valittaminen on osa arkea, tulette sitä siis luultavasti kuulemaan enemmän ja toisina päivinä vähemmän. Kuvaaminen on minulle luontaista joten kuvia on ja paljon! Mutta johtuen picasan verkkoalbumeiden ei niin suuresta koosta poistan kuvat vanhoista postauksista..
20-vuotias omaa yritystä pyörittävä parturi-kampaaja jonka elämään mahtuu jos jonkinmoista!
20-vuotiaan parturi-kampaajan höpinöitä hiuksista
Blogi kertoo kaikesta maan ja taivaan väliltä! Diy inspis postauksista muotiin,hiuksiin ja meikkeihin liittyvistä asioista aina kulttuuriin,ruokaan ja arkisiin tapahtumiin!
Aloittelevan parturi-kampaajan ja opiskelijan kuulumisia ja turinoita siitä sun tästä.
Hiukset ovat parhaimmillaan omistajansa kruunu ja loppumattoman ilon lähde. Kun tukka on hyvin niin kaikki on hyvin. Ja kääntäen: kaikki menee kuuseen jos tukka on huonosti. Ihmisen paras ystävä eli parturi-kampaaja tarjoaa kaikenkarvaisille lukijoille opastusta ja inspiraatiota hiusten muotoiluun. Pääasiassa tulemme seuraamaan kirjoittajan oman hiuskuontalon kuulumisia, mutta myös vierailevia kutreja on luvassa!
Taidetta, hiustenlaittoa ja arkipäivän jännittäviä tapahtumia! 21-vuotiaan parturi-kampaajan ajatuksia.
Parturi-kampaajat ovat yrittäjien joukossa todellisia imbesillejä. Tyhmempiä ja ajattelukyvyttömämpiä yrittäjiä on vaikea löytää muualta yritysmaailmasta. Tuleva kampaamoyrittäjä vakoilee ideoita muilta. Kyttäyksen tulokset arvioidaan armottomasti sivuilla. Samalla kasvaa tietoisuus siitä millaista kampaamoa ei ainakaan halua itselleen! Toivottavasti tämän blogin ohjeilla sinä et kuulu tähän surulliseen (ja kohta konkurssikypsään) joukkoon.
Blogin kirjoittaja on viimeistä vuottaan parturikampaajaksi opiskeleva tytsy, joka muuttaa Leville pariksi kuukaudeksi työssäoppimaan ja elämään hetkellisesti itsenäistä elämää Levin parhaaseen sesonki aikaan.
Parikymppinen tyttö, joka haluaa kirjoittaa omia mietteitään elämästä ja siihen liittyvistä asioista; miehistä, suhteista, muodista, ystävistä ja opiskelusta. Enjoy!
Lahtelainen parturikampaaja opiskelija joka rakastaa valokuvausta ihmisiä, juhlia ja muita kauniita asioita.