get busy
tyhmän blondin käsketään aina pitää turpa kiinni. henkistä kynää/fyysistä näppistä kukaan ei ole vielä vienyt. onneksi. hähä.
Avainsanaan kuuluu 16 blogia.
tyhmän blondin käsketään aina pitää turpa kiinni. henkistä kynää/fyysistä näppistä kukaan ei ole vielä vienyt. onneksi. hähä.
Paniikki-sivusto on luotu erityisesti jokaista paniikkihäiriöstä kärsivää yksilöä varten, mutta myös heidän ystävilleen ja omaisilleen. Tavoitteena on kasvattaa paniikkihäiriöstä kärsivien vertaistuki toimintaa erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa tukitoiminta on ollut heikkoa sekä levittää tietoisuutta paniikkihäiriöstä. Tämän foorumin avulla haluamme tavoittaa paniikkihäiriöstä kärsiviä ihmisiä ja tukea ja auttaa heitä selviytymään elämästä paniikkihäiriön kanssa esimerkiksi jakamalla kokemuksia ja kertomalla erilaisesta toiminnasta ympäri suomea. Kuka tahansa paniikkihäiriöstä tai ahdisuksesta kärsivistä voi löytää lohtua viikottaisista kolumneista ja sivuillamme löytyvistä Paniikki-faktoista. Tarkoitus on jakaa kokemuksia ja antaa tietoa, joka voi tuoda helpotusta vaikean arjen keskelle. Lähimmäinen. Kaikkea saa tehdä, kaikkea pitää tehdä, kaikkia ovia täytyy tempoa, kaikkia kuita kurkotella. On vain yksi ehto, elinehto: Värisevää sielua ei saa tallata. -Tommy Tabermann
Ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä nuori nainen etsii pakotietä.
-Ahdistusta, masennusta, bulimiaa, laihdutusta ja itseinhoa. Tavoitteena laihduttaa 10kiloa ja säilyä hengissä kaiken paskan keskellä-
Huules on hämärä hyinen / sydämes halla kyinen / muovityttö / pakkosyöttö / valkohuntu / puuttuu unten tuntu.
Mitä milloinkin päässäni pyörii. Joskus huomaan ajattelevani jopa ihan fiksuja, joskus taas täysin päinvastoin.
elämää syömishäiriön ja masennuksen kanssa, sen hoidosta ja parantumisesta.
Ajatuksia elämästä ja sen elämisestä. Pääpainona taitaa olla selviytyminen vanhan tutun, ikävän sellaisen, masennuksen ja etenkin ahdituneisuushäiriön kanssa.
Olen 15-vuotias tyttö. Kärsin jonkinlaisesta syömishäiriöstä, mutta en tarkalleen tiedä mistä. Kirjoitan tuntemuksistani ja kokemuksistani. Kommentoikaa jos samanlaisia oireita tai tuntemuksia tai mitä vaan. Kaikki kommentit ovat ovat tervetulleita. Pyydän, auttakaa. Kiitos
Tässä mulla on blogi, joka kertoo... no, musta. Ja lisää musta. Ja mun elämäst diagnoosit seuranani.