Avainsanaan kuuluu 47 blogia.
19-vuotiaan au pairin elämää Hongkongissa: elämän perus lässynläätä, tulevaisuuden pohdintaa, motivaation etsintää ja velvollisuuksien karttamista täysin uudessa ja erilaisessa ympäristössä. Suuntana maailma, mutta tähtäimessä koulun penkki
18-Vuotias tyttö kirjoittaa elämästään, johon kuuluu lähinnä kaverit, opiskelu, liikunta ja shoppailu!
Olen 20-vuotias naisen alku, jonka tavoitteena on saada opiskelupaikka Poliisiammattikorkeakoulussa. Blogini kertoo matkastani kohti tavoitetta ja sisältää kaikkea yleistä höpinää elämästäni noin muuten.
Blogi kuvaa matkaani Galenoksen ja muiden kavereiden kanssa kohti lääketieteellistä tiedekuntaa. Luvassa turhautumista, avautumista sekä toivottavasti toisinaan niitä onnistumisen hetkiäkin.
Ahdistaako alasi? Mietitkö, mitä kaikkea on tarjolla? Haluatko jutella koulunkäynnistäsi tai työstäsi, tulevaisuudesta tai nykyisyydestä? Varustamo blogi käsittelee näitä ja monia muita asioita! Varustamo-hankkeessa kehitetään Nuorelta nuorelle -vertaisohjauksen mallia, jossa hyödynnetään sosiaalista mediaa.
Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettilään blogi, jossa kuvataan opiskelua ja jyväskylää asettamalla asiat paremmuus järjestykseen, milloin mitenkin ja mitä mielivaltaisimmin perustein.
Blogi oikeustieteelliseen pyrkijöille. Blogissa oikeustieteellisen opiskelijat ja Valmennuskeskuksen kurssipäällikkö kertovat opiskelusta ja pääsykokeista.
Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläs kertoo opiskelustaan ja elämästään Suomen opiskelijapitoisimmassa kaupungissa.
23-vuotiaan tytön elämää pääsykoeurakan keskeltä. Tärkeää, turhaa ja kaikkea siltä väliltä. Kesää odottaen!
Tällä hetkellä elämä ja blogi pyörii lähinnä pääsykokeiden ympärillä. Mukaan mahtuu myös juttuja omasta arjesta. Uusia juttuja lähes päivittäin!
Blogi kauppakorkeakouluun pyrkijöille. Blogissa kauppakorkean opiskelijat ja Valmennuskeskuksen kurssipäällikkö kertovat opiskelusta ja pääsykokeista.
Tämä blogi on ennen kaikkea unelmien perässä juoksemista ja motivaation ylläpitämistä sekä positiivista ajattelua varten. Haastan itseni kokeilemaan mitä erilaisempia juttuja ja toteuttamaan itseäni.
Blogi psykologiaan opiskelemaan pyrkiville. Blogissa psykologian opiskelijat ja Valmennuskeskuksen kurssipäällikkö kertovat alan opiskelusta ja pääsykokeista.
Blogi epätoivoisesta laihdutuksesta, ylioppilaskirjoituksiin lukemisesta ja yliopistoon hakemisesa.
Nuori nainen lukee pääsykokeisiin kolmatta kertaa ja miettii samalla (oman) maailman menoa.
Blogi opettajankoulutukseen pyrkijöille. Blogissa opettajankoulutuksen opiskelijat ja Valmennuskeskuksen kurssipäällikkö kertovat alan opiskelusta ja pääsykokeista.
Ehtymätön himo urheilla ja jumpata? Tarve ravata ryhmäliikunnassa ja pumpata? Jos ei kroppa ehdi, niin mieli juoksee maratonia? Hei tässä sulle sielunkumppani! Nainen, joka allekirjoittaa jokaisen lausuman yllä. Tarve, joka on ohjannut ensin hurmokselliseksi liikkujaksi, ryhmäliikkujaksi, sittemmin myös ryhmäliikuttajaksi. Tarve, joka tänä keväänä osoittaa sormellaan kohti liikuntapedagogiikan pääsykokeita ja Jyväskylää. Pysytsä matkassa? READY, STEADY...GO!