Avainsanaan kuuluu 191 blogia.
Valokuvaaja Juha Kalaojan kuvablogi. Kuulumisia kuvausmatkoilta ja näkymiä kotikaupungista Oulusta.
sitisamaanin sielunmaisemia, koillismaalaista kuvakonsoilua, pirullista piittinikkiä
Oulun ja sen lähiympäristön luontoa monipuolisesti. Jatkaa Kuvia puistoista ja puutarhoista blogia ja sisältää sen viestit.
Oulunseudun neuletapaamisten tiedotusblogi
Neuleblogi, eli neuleita, neuleita, neuleita! Hyvin satunnaisesti jotain muutakin.
Heippa! Tätä blogia kirjoittaa kolme -94 syntynyttä nuorta Oululaista, Janne ( myös naaG - not an average Guy - blogin kirjoittaja), Anni ja Ida. Janne opiskelee vaatesuunnittelijaksi ja Anni ja Ida opiskelevat lukiossa. Olemme hyvät ystävykset ja tämä on siis meidän lifestyleblogi, missä käsittellään meitä kiinnostavia aiheta, kuten muotia, ruokaa, leffoja ja paljon muuta. Blogissa on myös paljon kuvia. Blogimme on rento ja viihdyttävä, käykäähän kurkkaamassa;>
ebrand Suomen yritysblogi. Blogikirjoituksia sosiaalisesta mediasta, web-kehitystä ja mainostoimistojen/digimediatoimistojen toimintaympäristöstä.
Oululaisen viestintäyrittäjän Marko Jääskeläisen blogi, jota hän kirjoittaa nimellä Rotuaarin Robin Hood ajankohtaisiin asioihin ja ilmiöihin kantaa ottaen. Aiheet vaihtelevat viestinnästä ja yrittäjyydestä luovuuteen ja politiikkaan. Usein tiukkaa asiaa, välillä taas kepeämmällä otteella kirjoitettuna
Löytämistä ainiaan, aina. Täytyy hukata, että löytää, että voi siitä kirjoittaa. Koko elämän. Koko tämän elämäni.
Menin naimisiin kahden viikon varoitusajalla kenenkään tuttavan tai sukulaisen tietämättä. Aloitin yliopisto-opinnot puolessa välissä raskautta kun olin kaksikymmentä. Kuten edellisistä tiedoista voi päätellä, yleensä tiedän mitä haluan vaikka joskus tie määränpäähän on hankala. Mutta ei sen elämän tarvitse olla helppoa. Mitä kivisempi tie on, sitä mukavampi on päästä perille - ja sen matkan voi ottaa seikkailuna.
Hupsahtaneen, haahuilevan ja haaveilevan 20-vuotiaan taideopiskelijan blogi, jossa esitellään mm. valokuvia sekä muita taidetta hipovaa härpäkettä. Lisäksi jaetaan sisäpiiritietoa kommelluksia täynnä olevasta opiskelijaelämästa ja sen hienouksista.
Aktiivista oulaisen urheiluelämän seuraamista nuoren oululaislähtöisen urheilujournalistin toimesta. Ensisijaisia kiinnostuksen kohteita jalkapallo ja jääkiekkoa.
Leikitäänkö, että tästä tulis niinku tohtori joskus, ja että se väittelis niinku biseksuaalisuudesta.
Kiinnostavien kirjojen ja elokuvien pohdiskelua.
Elämäni julkisesti verkossa