Joku - turha blogi turhille ihmisille
Kaikkea maan ja taivaan väliltä. Opiskelua, tietotekniikkaa, ohjelmointia, valokuvausta, politiikkaa, lakia.
Avainsanaan kuuluu 3 blogia.
Kaikkea maan ja taivaan väliltä. Opiskelua, tietotekniikkaa, ohjelmointia, valokuvausta, politiikkaa, lakia.
Piuhoilla on sykkivä ja superi musiikkiohjelma, jossa nähdään vieraina kotimaisia (vale, kaksi ulkomaista on tähän asti ollut myös seassa) muusikoita. Kammoksumme vähän keikkapaikan takahuoneessa haastattelemisesta, joten olemme pyrkineet viemään vieraamme jonnekin aivan muualle, yleensä heille läheisen asian ääreen, pyrkimyksenämme tuoda heistä ilmi puolia, mitä emme tunne. Piuhoilla tahtoo olla myös omalta osaltaan korjaamassa sitä virhettä, että Suomessa bändihaastattelukanavat ovat kuihtuneet olemattomiin.
Suomen ainoan opiskelijatelevisioaseman blogi - tietoa lähetyksistä ja tarinoita elämästä TV-asemalla, jossa myös asutaan yhdessä (http://www.oubs.fi).