Avainsanaan kuuluu 52 blogia.
18 -vuotias tyttö, joka tykkäilee poikaystävästä, kauneuteen ja muotiin liittyvistä jutuista, julkkistyyleistä, sisustuksesta ja haaveilusta. Ruskeet hiukset, siniset silmät, huono huumori ja väsyneet jutut, sekä tietty sarkasmi. Blogista löytyy asiaa milloin mistäkin, stay tuned!
elämäntapamuutoksia, motivaatiopiikkejä, ainaista haavelua ja ajattelutapa "kyllä sen huomennakin ehtii". tervetuloa seuraamaan patalaiskan 20vuotiaan koulunsa keskeyttäneen nuoren naisen "elän hetkessä" blogia ! kirjottelen blogia oikeastaa itselleni mutta olisi loistavaa kuulla juttuja kohtalotovereilta hieman laiskan puoleisesta ja kunnianhimottomasta elämästä.
Japanilaista muotia suomalaisessa katukuvassa. Peruukkien käytöstä, cosplaysta ja ostoksista!
Fyysisesti vähän yli 30-vuotias, henkisesti 15 ja 85 vuoden välillä. Ajatuksia, tunteita ja mitä nyt tulee mieleen. Aikuiseksi kasvamista, tai aikuisuuden väliinjättämistä. Liikkuu, istuu ja välillä vaan on.
elämä on yhtä juhlaa
19-vuotias, viimeisen lukiovuoden aloittanut tyttö bloggailee elämästään ja tyylistään. Blogistani löytyy tekstien sijasta enemmän kuvia:)
Olen intohimoinen sisustaja, oman elämäni tyylinikkari. Rakastan valkoista, modernia ja minimalistista sisustustyyliä. Kotini on linnani, linnani on valkoinen...
Life&Style blogi joka sisätlää asiaa kynsistä päivän asuihin, meikkeihin ja kampauksiin!
14-vuotiiaan tytön lifestyle blogi, eli kerron siis omasta elämästäni, paljon kuvia ja vähemmän tekstiä (: Kuvaan myös uudet ostokseni. Kamerana toimii Canon 500D.
18-vuotiaan tytön blogi arjen menoista. Postaa omien siipien kannattelevaisuudesta. Inspiraationa musiikki, ranskan kieli ja tyylikkäät vastaankulkijat.
16-vuotias tyttö pitää lifestyle tyylistä blogia. Jossa kerron ostoksistani ja kaikesta muusta itseään kiinnostavasta :)
Elämää diabeetikkona, reseptejä, sisustussuunnittelua, eläimiä, osto ja myynti verkoston ylläpitoa ---> http://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150094411606272.271441.677721271&type=1#!/pages/Osto-ja-myynti-ilmoituksia/215171061889538
2kymppisen naisen arkielämää, jonka suurena haaveena ovat omakotitalo ja perheenperustaminen, mutta samalla on keskityttävä opintoihin. Mukana menossa ovat avomies sekä Nalle-koira. Blogi on kuin päiväkirja, eli monipuolinen sekasotku kaikkea mahdollista.
23-vuotias tamperelaistunut torniolainen, joka puhuu usein liikaa ja haaveilee enemmän kuin toimii. Liiankin usein mielessä pyörii oman täydellisen vaatekaapin kokoaminen.
Color my world -blogia kirjoittaa lukiolaistyttö, jonka suurimpia intohimoja ja kiinnostuksenkohteita ovat kauneudenhoito, hiustenlaitto ja muotiuutuuksien seuraaminen. Tyylini on naisellinen, mutta omallatavallaan rento ja klassinen. Blogissani kerron ostoksistani niin kauneudenhoidon kuin vaatteiden osalta. Jaan myös päivänasuja ja uusia löytöjäni muotimaailmalta.
Intohimoinen käsityöiden tekijä, joka on usein solmussa lankojen ja vielä useammin itsensä kanssa.
19 vuotias Helsinkiläistyttö. Rakastaa vaatteita, juhlia, kavereita, poikaystävää, valokuvausta, musiikkia, ruokaa, laiskottelua, matkustamista ja oman kullan kainalossa löhöilyä.