Beautiful But Deadly
Rokki-neidin oma pieni blogi materiasta, elämästä ja kaikista pienistä ja isoista asioista.
Avainsanaan kuuluu 226 blogia.
Rokki-neidin oma pieni blogi materiasta, elämästä ja kaikista pienistä ja isoista asioista.
I'm Mrs S.C. I'm a 28 year old girl from Finland who lives in the heart of busy London. My blog is all about my everyday life from latest fashion buys, travel adventures and all the finer things in life
Blogissani kirjoittelen kaikenlaista elämääni enemmän tai vähemmän liittyvää juttua. : )) Kiinnostuksiini kuuluu taide, musiikki, ihmiset, japanilainen kulttuuri ja materia.
Tätä blogia pitää vuonna 1983 syntynyt tyttö, jolla on kolme kissaa, joten välistä voi tulla juttua lemmikeistäkin vaikkeivat ne tavaroita tietenkään olekaan. Tämä blogi on pinnallisena vastapainona henkilökohtaiselle ja hieman vakavallekin blogilleni, eli täällä esittelen esimerkiksi uusia ostoksiani, mitä milloinkin olen hankkinut tai saanut. Välistä saattaa tulla juttua hieman muustakin.
Haaveita mallinurasta, matkailuja, ostoksia, päivän asu -postauksia, ruokaa, unelmia, elämää ja positiivista mieltä :)
Gootahtava, lapsenmielinen naisenpuoli, joka on sarjakuvafriikki & wideopelaaja, höpisee, lässyttää, arvostelee & avautuu.
Nuori tyttö joka harrastaa muodostelma luistelua, joka näkyy myös joka päiväisessä rutiinissa ja tyylissä. Kirjoittelen vaatteista, päivistä ja mitä mieleen tuleekaan päivien myötä. Valokuvaustakin on tullut opeteltua!
Blogin tarkoitus on auttaa ihmisiä säästämään rahaa hankinnoissaan.
...kertoo 22 vuotiaan pinkkiholistin elämästä rakennekynsien, leipomisen, shoppailun ja ystävien parissa.
Heipsun! Mun lifestyle blogi, josta löytyy myös päivän asuja ja viimeaikojen ostoksia. Selkeä ulkoasu ja hyvälaatusia kuvia. Rakastan yli kaiken kauniita maisemia, ulkomaan matkoja, kirppareita, hyvää musiikkia, kauniita vaatteita ja hauskanpitoa hyvässä seurassa! kommentit ja uudet lukijat on aina yhtä piristäviä sekä ihania. :-) Liittykää lukijoiksi, kommentoikaa, laittakaa kysymyksiä formspringiin ym. Kiitos ihanat!
-83 vuonna syntyneen naispuoleisen ihmisen arkea, juhlaa, ostoksia, käsillätekemisiä, kuvia, elämää.
Käsitöitä, taiteilua ja jotain täysin muuta
Blogi kirppislöydöistä, suomalaisesta lasista, kodin sisustuksesta ja lemmikkieläimistä, höystettynä valokuvilla aiheesta.
Nuoren helsinkiläisen miehen elämästä ja arjesta tarinoita. Pääkohtina muoti, vaatteet, tyyli, lifestyle, ruoka, mallielämä ja vapaa-aika.
Mitä kaikkea kirppiksiltä löytyykään, kun pitää silmät auki? Halvalla saa hyvää ja kaikkea ei tarvitse ostaa uutena..
Avautumisia tosielämästä
25 -vuotias nuori nainen pääkaupunkiseudulta joka rakastaa vaatteita, sisustusta, graafista suunnittelua, koiria, laukkuja sekä kenkiä (ja on koukussa verkkokauppohin...) Kerron blogissani elämästäni, koiristani, puuhasteluista ja ostoksistani!
Elämää ja trendien & tuotteiden tutkailua!:) my loves: fashion, shopping, reading, movies, dancing and my boyfriend.