Avainsanaan kuuluu 226 blogia.
Pieniä hetkiä elämästäni. Parikymppisen tytön haaveita, unelmia ja tavallista arkea.
Nykypäivänä on entistä vaikeampi tehdä minkäänlaisia hankintoja ilman että ostajaa edes vähän huijattaisiin. Omakohtaisista kokemuksista viimeaikaisia ei-niin-onnistuneita kauppoja ovat olleet uuden auton ostaminen sekä tietokone. Molemmat uutena eikä tietenkään edes halvimpaan mahdolliseen hintaan. Kummassakin tapauksessa tuotteet lähtivät pidemmänpuoleiseen huoltorumbaan melkein heti paketista päästyään. Siksipä ajattelin että voisin täällä yrittää pitää kuluttajan puolta ja ilmiantaa huonoja tuotteita ja palveluita. Suurempana tavoitteena olisi kuitenkin esitellä ja löytää hyvin toimivat ja rahansa arvoiset tuotteet ja palvelut ja suositella niitä teille ostopäätöksissänne.
elikkä 15 vuotias tyttö etelä-suomesta päivittelee päivän asujen ja omien ostoksien muodossa ja saattaa höpötellä jotain muodistakin, tai ainakin yrittää =)
Kaikkea maan ja taivaan välillä, kirppiskäyntejä, elokuvia, lukemista, käsitöitä (ompelua, korujen valmistusta, virkkausta ja korttiaskartelua), liikuntaa, shoppailua, matkustelua, matkahaaveita, sisustushaaveita...
Blogi kirppislöydöistä, suomalaisesta lasista, kodin sisustuksesta ja lemmikkieläimistä, höystettynä valokuvilla aiheesta.
Gootahtava, lapsenmielinen naisenpuoli, joka on sarjakuvafriikki & wideopelaaja, höpisee, lässyttää, arvostelee & avautuu.
19v tyttö postaa opiskelijaelämästään ja hieman erikoisesta tyylistään.
Elinan ja Riston päiväkirja.
Blogia kirjoittaa 17-vuotias tyttö, jonka kiinnostuksen kohteita ovat mm. tuunailu, kirpparit, vaatteet; niiden suunnittelu ja ompelu, piirtäminen ja kynnet.
Nuoren naisen nuorekas blogi. Kirjoituksia ja pohdintoja omasta elämästä sekä ajankohtaisista ja mielenkiintoisista asioista.
16-vuotias tytön elämää blogin muodossa.
26-vuotiaan bloggaajan ajatuksia ja kuvia shoppailusta, sisustuksesta, matkustelusta, ruuanlaitosta, liikunnasta - kaikesta, mitä mahtuu arkeen ja juhlaan.
Nuoren miehen kokemattomuutta huokuva blogi varusmiehen elämästä, ongelmista, musiikista, lomista, juhlista, sekä vakavimmista asioista.
Lukiolaistytön kirjoituksia laidasta laitaan