Do you love fashion?
Kolme -98 syntynyttä tyttöä kirjoittelee blogia Keski-Suomesta !
Avainsanaan kuuluu 226 blogia.
Kolme -98 syntynyttä tyttöä kirjoittelee blogia Keski-Suomesta !
Haaveita mallinurasta, matkailuja, ostoksia, päivän asu -postauksia, ruokaa, unelmia, elämää ja positiivista mieltä :)
15-vuotiaan ulkoasuntoteuttajaksi opiskelevan tytön arkea seuraava blogi, jossa käsitellään paljon vaatteita, shoppailua ja omaa tyyliä.
27-vuotiaan helsinkiläistyneen naisen tekstejä rönsyillen ruuasta rakkauselämään, muodista matkusteluun, ostoshimosta opiskeluun ja sisustuksesta salitreeneihin.
Kirjoittajan toimii 25-vuotias turkulaisnainen, jonka tarkoituksena on valmistua lastenohjaajaksi vuonna 2012. Kirjoittaa blogiinsa oman elämänsä tärkeistä asioista: elokuvista, kissoista, elämästä yleensä, tunnelmoinnista, kokkauksesta, pienen rahan sisustuksesta.
Myyjä-visualistin töistä tällähetkellä hoitovapaata viettävä reippaan yksivuotiaan pojan äiti kirjoittaa lapsi arjen onnenhipuista kaikkine sisustus-vaate-arki hömpötyksineen.
Siskosten kirjoitelmia arkisista asioista ja elämän pienistä iloista. Täältä voit lukea melkein aiheesta kuin aiheesta, mutta pääasiassa kirjoitamme sisustamisesta, liikunnasta, ruuanlaitosta ja ostoksista. Tervetuloa seuraamaan blogiamme!
16 vuotiaan tytön blogi. Kerron blogissani elämästäni, arjesta, ostoksista, kavereista ja kaikestä hömpästä :D
Eve-ning's life on suurimmaksi osaksi kynsiin keskittyvä blogi, mutta käsittelee myös muuta kosmetiikkaa, ja arkielämää. Silloin tällöin juttua myös cheerleadingista.
Poikatytöstä tuli sittenkin muotia rakastava lady! Kaksikymppinen naisenalku höpisee muodista ja tyylistä vailla tavoitteita tai päämääriä. Well-behaved women rarely make history.
15-vuotiaan tytön jaaritteluja elämän ilmiöistä, arjesta, tyylin löytämisestä, tulevaisuuden odotuksista sekä kaikesta mikä itseä kiinnostaa. Tervetuloa mukaan !
Sana vain. Pidän kirjoittamisesta, pidän ajatuksien julkistamisesta ja niiden vaihdosta. Joskus avaudun, kun ottaa päähän. Joskus ajattelen täällä "ääneen". Miltä nyt sattuu tuntumaan :)
Kolmekymppinen 1-vuotiaan äiti blogittaa elämän niin nopeasti ohimenevistä, kauniista hetkistä: Työmatkoista, lauantaiaamujen konttauksesta keittiön ympäri; arjen valinnoista monikulttuurisessa perheessä. Elämä on niin hetkellistä ja katoavaista.
Blogi jokapäiväisen elämäni inspiroivista ja kauniista asioista.
23-vuotiaan hömppäilyä ja haaveilua.
23-vuotiaan hömppäilyä ja haaveilua.
Mitä kaikkea kirppiksiltä löytyykään, kun pitää silmät auki? Halvalla saa hyvää ja kaikkea ei tarvitse ostaa uutena..
23-vuotiaan omaa paikkaansa hakevan rämäpään kirjoituksia (omasta) elämästä, pään sisällä vellovista ajatuksista, shoppailusta, koiran tempauksista ja yleensäkin siitä missä tämän ihmisen elämässä mennään juuri tällä hetkellä. Ykkösintohimona laukut, joita on nurkkiin siunaantunut noin 140 kappaletta - ja lisää tulee koko ajan! :)
Gootahtava, lapsenmielinen naisenpuoli, joka on sarjakuvafriikki & wideopelaaja, höpisee, lässyttää, arvostelee & avautuu.