Avainsanaan kuuluu 136 blogia.
Kaatoluokkaan voi sijoittaa, kirjoittaa, upottaa melkein mitä vaan. Mielikuvitukseni, säädyllisyyteni ja viitseliäisyyteni rajoissa.
Muistiinpanoja hallintotieteen kirjatentteihin ja vinkkejä opiskeluun.
Hoplà! viimaa vintiltä – todellisuusvakoilua vailla tarkempaa tolkkua – rationkuuntelua kanavien välistä – pöljien juttujen linnake, jossa tartutaan ihan vääriin asioihin, väännellään itsestäänselviä totuuxia, puhutaan asioista onnettomalla ajoituksella ja onnutaan logiikassa niin että sattuu – maagista errealismia
Life & Business Coach:n ajatuksia työstä, elämästä, hyvinvoinnista. Itsen kehittämisestä, rakentavasta ajattelusta, muutoksesta, elämäntavoista. Aiheina myös elämäntaito, elämänhallinta, työhyvinvointi, ajatuksen voima, läsnäolo, arvot, onnellisuus, muutos, itsensä kehittäminen, ilo, mielenrauha, rakkaus
Minulla on tähtäimessä opiskelupaikka ensi vuonna Tampereen yliopistossa. Pyrin yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan lukemaan sosiaalityötä. Tänä vuonna jäin 9:lle varasijalle...
Bloggauksia englannin kieliopista ja sanastosta OppiSoppi-blogini jatkona.
Bloggaan mm. kielen ja mielen yhteydestä, kulttuurista, sanojen alkuperästä ja muista kieleen liittyvistä asioista OppiSoppi-blogini sivutuotteena.
Kitara, Kitaran soittaminen, Kitarakoulu, TuxGuitar, Guitar Pro
Yli nelikymppinen ikinuori opettelee kitaransoittoa.
Koira - kleinspitz . Koirablogi esim. koiraa miettiville lukemiseksi. Koiran kokemuksia elämästä :) Sivuillani myös paljon kuvia ...
Yläkoulunopettajan salainen päiväkirjaelämä: Romeo, Julia ja stand up-tatuoija. Kuinka kymmenen vuoden sietämätön keveys vaihtuu lähiökouluelämäksi Tampereen kupeeseen? Mitä merkitsevät koti, koulu ja koirankarvat?
Ihastjärven koulu on kehittyvä kyläkoulu Mikkelin kupeessa. Täällä voi seurata lukuvuottemme kulkua tavallisista koulupäivistä tapahtumaraportteihin. Ja ainahan tapahtuu.
Blogissa käsitellään koulutusmaailman ilmiöitä, haasteita ja onnistumisia sekä koulutukseen liittyviä kirjoja ja artikkeleja. Lisäksi blogiin kootaan erilaisia menetelmiä ja vinkkejä liittyen kouluttamiseen.
Kulttuurientutkimuspalvelu Kehrääjä on akateeminen yritys, yhden naisen toiminimi. Kehrääjän blogissa käsitellään laajemmin opiskelua sekä yliopistossa että Raision Timalissa yrittäjän ammattitutkinnon merkeissä. Kirjoittelen yleisemminkin oppimisesta, väitöskirjastani, tapahtumista joissa käyn ja olen mahdollisesti töissä. Eräänlainen ammatti/ opiskelublogi siis. Mukana välillä myös valokuvausprojekteja ja käsitöitä.
Kerään tietoa oireyhtymästä joka ei aina ole ylivilkkautta. Pohdin parisuhteita, traumoja, oppimista, opettamista, elämistä ja olemista ADHD-C:n silmin
Latukan lauluja on yhdenlaisen ihmisen ajatuksia yhteiskunnasta, opettamisesta ja kenties vähän muustakin.
This blog is about learning English - both for young and old, whether at school or studying at home. So, if you're interested in watching different kinds of video clips to improve your English listening skills, reading articles on interesting topics to improve your reading ability, and playing some word games to learn new words, this is the place for you :)
Lehmätkin lentäis käsittelee mm. oppimista ja sosiaalista mediaa. Kirjoittaja on koulutusteknologian asiantuntija ja digimedia-alan yrittäjä Harto Pönkä.
Nuoren sinkkunaisen elämää ja siihen liittyvää pohdintaa.