Doornob
Parikymppisen opiskelijatyttösen selostuksia arjen tapahtumista, opiskelun tylsyydestä ja bändi(e)n fanittamisesta.
Avainsanaan kuuluu 48 blogia.
Parikymppisen opiskelijatyttösen selostuksia arjen tapahtumista, opiskelun tylsyydestä ja bändi(e)n fanittamisesta.
Kirjoitan palstallani, miten syntyi ja kuinka toimii kurssikirjavuokraamo Bookabooka.
Sillä on monet kasvot, eikä se nuku silloin kun pitäisi. Vähäisiä sanoja, enempi kuvia.
Huhtikuussa 2012 oivalsin, kuinka voisin järjestää elämäni haluamallani tavalla. Huomasin tarvitsevani paikan, johon tallentaa mieleeni tulevia ajatuksia sellaisenaan. Näin saan niistä myöhemminkin kiinni miettiäkseni niitä lisää. Julkisesti kirjoitettuna ne muuttuvat minulle vielä todemmiksi. Tällä kertaa uskallan, enkä anna vanhojen ajatusmallieni torpedoida itseäni. Annan hyvien asioiden tulla, tartun niihin, olen ansainnut ne. Muutos minussa on alkanut ja se on ihanaa! 38-vuotias nainen. Naimisissa, kahden lapsen kotiäiti. Muutoksen ja kasvun keskipisteessä.
Itse elämä on suurin haaste mikä meille eteen heitetään. Elämä ihmetyttää ja kummastuttaa tätä pientä kulkijaa, joka tarpoo elämän ylä- ja alamäkiä välillä ilosta, välillä surusta itkien.
kirjoituksia sairaanhoitaja opiskelijalta
Neljä vaasalaista opiskelijaa kertovat elämästään, tai lähinnä alkoholin kulutuksestaan. Arvosteluja vaasan seudun ravintoloista, baareista ym.
Kirjalöytöjä ja omia harjoitustekstejä: esseitä, proosaa, novelleja ...
18-Vuotias tyttö kirjoittaa elämästään, johon kuuluu lähinnä kaverit, opiskelu, liikunta ja shoppailu!
Tiian ajatuksia elämästä ja sen ihmeellisyyksistä 18-vuotias, iloinen ja hieman hassu nuori nainen. Oman elämänsä artisti, joka elää tavallista elämää Moebiuksen oireyhtymän kanssa.
Opiskelijan yö- ja päiväelämää Ranskan Lillessä, Please Don't Stop The Music ;)
Kolme amk-opiskelijaa jakaa kokemuksia ja tuntemuksia joita pieni paikka nimeltä Loimaa heissä herättää.
21-vuotias äiti purkaa ajatuksiaan kahden uhma-ikäisen ja koiranhoidon lomassa..
Asioita itsestäni ja siitä, mitä ympärilläni tapahtuu.