Baglady
Juuri valmistuneen pukuompelijan sekä tulevan modistin tuotoksia sekä myös neuleita, virkkausta ja muita käsitöitä.
Avainsanaan kuuluu 10 blogia.
Juuri valmistuneen pukuompelijan sekä tulevan modistin tuotoksia sekä myös neuleita, virkkausta ja muita käsitöitä.
27-vuotias ompelija bloggaa töistään, omaksi inspiraatioksi sekä rakkaudestaan kankaan kahinaan ja kaikkeen kiiltävään.
Ompelimon elämää. Uniikkituotteita, tarjouksia, niksejä, mitä milloinkin :).
Elämää, opiskelua vaatetusalan artesaaniksi, kirpputoreja, sisustusta ja kaikkea muuta mitä nuoren naisen elämään vaan voi kuulua. Unelmoin matkustelusta ja oman alan töistä.
"Omakuva päivässä pitää plastiikkakirurgin loitolla." Potretteja ja merimaisemia, ehkä joku ajatuskin.
Ompelijan koulutuksen saanut kotiäiti ompelee, minkä päiväunilla kerkiää - itselleen ja muille. Portfolio menneistä töistä ja tulevien luomusten esittelypaikka.
Keväällä 2012 ompelijaksi valmistunut parikymppinen, tumman gootikkaaseen tyyliin hullaantunut neitokainen pääkaupunkiseudulta, joka kirjoittelee blogissaan vaatteista, kosmetiikasta sekä ihan tavallisista asioista arjessaan, kuten rakkaudesta, tapahtumista ja opiskelusta vaatetusalalla.
Hää- ja juhlapukuompelimon arkea ja juhlaa.
Blogissani kirjoitan itselle tärkeistä asioista: tyylistä, musiikista, yrityksestäni ompelimo margaritasta, kauneudesta, terveydestä ym.
Ennen neulottiin, nyt ommellaan. Ja puuhaillaan jos vaikka mitä. Samalla perustetaan yritys, rakastetaan lapsia ja elämää ja välillä ollaan ahdistuksen alhossa. Elämää, sitä täällä lähinnä käsitellään.